Chrome 87:n piilotetut käskyt tekevät osoiterivistä entistä hyödyllisemmän
Ota osoitepalkin kaikki ominaisuudet käyttöön
Google julkaisi roima viikko sitten uuden Chrome 87 -selainversion, joka on tarjonnut runsaasti ylisanoja. Kehitystiimin halu saada markkinoille paras selain on näkynyt erityisesti suorituskyvyn ehostumisena sekä tietoturvan paranemisena. Myös muitakin uudistuksia on kuitenkin ilmoilla.
Uusia lisäyksiä ovat muun muassa mahdollisuus etsiä välilehteä sekä lukea PDF-tiedostoja entistä näppärämmin. Näistä jälkimmäisen kerrottiin tulevan käyttöön porrastetusti, mutta sen saa päälle välittömästi muutamalla kikalla. Eikä kyseessä ole suinkaan ainoa piilotettu uudistus, sillä tarjolla on myös Chrome Actions.
- Paras Chromebook 2020: löydä itsellesi sopivin Chromebook
- Tässä ovat markkinoiden parhaat läppärit opiskelijoille
- Näin valitset parhaan kannettavan opiskelukäyttöön
Uudet Actions-komennot tekevät selaimen osoitekentästä entistä käytännöllisemmän. Palkki toimii ominaisuuden aktivoimalla niin osoiterivinä, hakukoneena kuin Chromen toimintojen alustana.
Erilaisten käskyjen avulla voi esimerkiksi kääntää tekstisisällön kielen, tyhjentää sivuhistorian sekä avata vaikkapa Incognito-istunnon. Kaikkien tarpeisiin tai mieleen se ei ole, mutta erityisesti Chromea aktiivisesti käyttävät saavat siitä merkittävää lisähyötyä. Sen avulla voi päästä käsiksi piilotettuihin ominaisuuksiin huomattavasti nopeammin.
Käsky kävi
Kuten Chromen käyttäjät ovat jo ajan saatossa oppineet, myös uudet ominaisuudet saa pakotettua päälle. Tämä onnistuu seuraavalla tavalla:
- Käynnistä Google Chrome ja kirjoita osoiteriville chrome://flags
- Hae Omnibox ja aktivoi nuolivalikosta käyttöön Omnibox suggestion button row sekä Omnibox Pedal Suggestions
- Käynnistä Chrome uudelleen
Tämän jälkeen voit kirjoittaa osoiteriville erilaisia käskyjä. Näiden joukossa ovat muun muassa historian tyhjentävät 'clear cache', 'delete history' ja 'wipe cookies'. Muista maininnoista on nostettava esiin 'edit passwords', 'update credentials', 'translate this page', 'translate this' sekä 'update browser'.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
New Windows 10 update delivers smoother media playback, tighter security, and a surprise start menu tweak
Netflixin supersuosittu The Night Agent palaa kerran jos toisenkin
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC