Android-puhelinten toiminnallisuutta uudistava Android 12 -käyttöjärjestelmä lähestyy kovaa vauhtia. Päivitys on jo tavallaan ulkona, sillä uusi päivitys on virallisesti ladattavana kehittäjille.
Google on lisännyt Android 12:n Android Open Source Projectiin (AOSP). Kyseessä on nimensä mukaan avoimen lähdekoodin Android-versio, joka on tarkoitettu ensisijaisesti kehittäjille ja laitevalmistajille.
Tämä Android 12 -versio ei ole vielä se, joka saapuu kuluttajien puhelimiin. Google lupailee päivitystä Pixel-puhelimille jo ensi viikoiksi, mutta myös Samsungille, OnePlussalle, Oppolle, Realmelle, Tecnolle, Vivolle ja Xiaomille myöhemmin tänä vuonna.
- Google Pixel 6: julkaisupäivä, hinta, uutiset ja tuoreet huhut
- Valitsimme parhaat Android-puhelimet 2021
- Samsung Galaxy Tab S8: julkaisupäivä, ominaisuudet ja huhut
Google Pixel 6 -malliston huhutaan paljastuvan virallisesti 19. lokakuuta ja kauppoihin niiden oletetaan saapuvan 28. lokakuuta. Jompi kumpi päivistä voi hyvin olla myös se ajankohta, jolloin Android 12 saapuu Pixel-puhelimiin.
Muut kuin Googlen puhelimet saavat uuden päivityksen myöhemmin, koska laitevalmistajat tarvitsevat aikaa käyttöjärjestelmän soveltamiseen. Aikataulu on tyypillistä Androidin maailmassa. Mikä ei sen sijaan ole tyypillistä, on AOSP-version saapuminen ennen Pixel-puhelimien julkaisua. Ennen nuo kaksi asiaa ovat tapahtuneet yhtä aikaa.
Google-edustaja on kommentoinut asiaa XDA Developersille. Edustaja väittää, että syy poikkeukselliseen julkaisuun on meneillään oleva viimeistelyprosessi Pixel-puhelinten ja Android 12:n kanssa. Pixelissä oleva käyttöjärjestelmä on samasta syystä myös hieman erilainen kuin AOSP-versio. Asia pitää ottaa huomioon myös Android 12 -ensiarvioissa.
Käyttöjärjestelmän on silti oltava lähes valmis, sillä Android 12:n on määrä saapua pian. Google Pixel -puhelinten käyttäjät pääsevät kokeilemaan uutta päivitystä ensimmäiseksi.