Skip to main content

OnePlus 6T -livestriimi: näin seuraat odotettua julkistustilaisuutta

Suomalaisten suosikkipuhelin saa uuden seuraajan

Luulimme, että noin kolme viikkoa sitten julkaistu Google Pixel 3 olisi historian vuodetuin puhelin, mutta OnePlus 6T pääsee vähintäänkin lähelle. Tiedämme nimittäin lähes kaiken kiinalaisvalmistajan tulevasta puhelimesta.

Odotamme silti mielenkiinnolla OnePlussan julkistustilaisuutta, jossa uusi malli näkee ensimmäistä kertaa päivänvalon.

Milloin OnePlus 6T julkaistaan?

Tilaisuus on tänään, maanantaina 29.10. Tapahtuma alkaa Suomen aikaa kello 17.

Julkistus kestää todennäköisesti noin tunnin ajan, sillä valmistajan odotetaan esittelevän ainoastaan yksi puhelin.

Uskomme, että OnePlus julkaisee ainoastaan yhden puhelimen, mutta valmistajalla saattaa toki olla luvassa myös jotain yllätyksiä. 

Alhaalta löydät ohjeet tilaisuuden katsomiseksi tänä iltana. Julkistusta odottaessasi voit kuitenkin vielä tutustua viimeisimpiin huhuihin puhelimesta.

Näin katsot OnePlus 6T:n julkistustilaisuuden

Helpoin tapa seurata tilaisuutta on virittää itsensä OnePlussan YouTube kanavalle. Pääset livestriimiin suoraan yllä olevasta videosta. Jos et halua katsoa julkistusta YouTubesta, voit katsoa sitä myös OnePlussan omien sivujen kautta.