Arvostelussa OnePlus 6T

OnePlus otti jälleen askeleen eteenpäin

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

OnePlus 6T on tyylikäs ja tehokas puhelin, joka pystyy aidosti kilpailemaan myös itseään kalliimpien ja tunnetumpien mallien kanssa.

Samaan aikaan, kun Apple, Samsung ja Huawei julkaisevat entistä kalliimpia lippulaivoja, OnePlus on onnistunut pitämään hinnan äärimmäisen kohtuullisena. Hinta on toki noussut hieman OnePlus 6:sta, mutta se on yhä alle 550 euroa. 

Puhelimen hinta-laatusuhde on edelleenkin yksi markkinoiden parhaista.

Kenelle puhelin sopii?

OnePlus 6T sopii ennen kaikkea OnePlus-faneille. Sosiaalisissa medioissa käydyn keskustelun perusteella yhtiön uskolliset kuluttajat olivat hermostuneita kuulokeliitännästä luopumisesta, mutta 6T on siitä huolimatta selvästi hioituin OnePlus-puhelin tähän mennessä. 

Puhelin sopii myös kenelle tahansa, joka haluaa selkeän Android-puhelimen erinomaisella hinta-laatusuhteella. OnePlus 6 oli Elisan ja Telian myydyin puhelin heti julkaisustaan lähtien ja uskomme myös 6T:n jatkavan samaa rataa. Jos etsit kohtuuhintaista puhelinta lippulaivatason ominaisuuksilla, on OnePlus 6T ehdottomasti yksi parhaista, ellei paras vaihtoehto.

Onko se hyvä ostos?

Kyllä. Jos etsit tehokasta puhelinta kohtuullisella hintalapulla, sopii OnePlus 6T tarpeisiisi kuin nakutettu.

Joudut toki tekemään pieniä kompromisseja, kuten tyytymään Full HD+ -näyttöön ja luopumaan langattomasta latauksesta, mutta OnePlus 6T on siitä huolimatta erinomainen vaihtoehto lähes tuplasti kalliimmille kilpailijoilleen.

Laitteesta on hankala löytää mitään todellisia vikoja. Jos haluat hyvän akunkeston, erinomaisen suorituskyvyn ja kiinnostavan näyttölasiin integroidun sormenjälkitunnistimen, OnePlus 6T on erinomainen valinta.

Arvosteltu alun perin lokakuussa 2018

Kilpailijat

OnePlus 6 

OnePlus 6

OnePlus myy vain yhtä puhelinta kerrallaan, joten OnePlus 6:n löytäminen käy automaattisesti huomattavasti aiempaa hankalammaksi. Jos siis haluat saada edellisen mallin käsiisi, kannattaa toimia nopeasti. 

Myös edellisessä mallissa on suuri ohutreunainen näyttö ja lähes sama lasia ja metallia yhdistelevä muotoilu. Sen suorituskyky on käytännössä samalla tasolla kuin uudemmassa mallissa ja kameran komponentit täysin samat kuin 6T:ssä.

Vanhemmasta mallista ei löydy kiinnostavaa näyttölasin alle upotettua sormenjälkitunnistinta tai äärimmäisen pientä näyttölovea, mutta ne ovat lopulta varsin pieniä kompromisseja, jos OnePlus 6:n hinta on kohdallaan.

Samsung Galaxy S9 Plus

Samsungin lippulaivamallista ei löydy näyttöön integroitua sormenjälkitunnistinta, mutta se päihittää OnePlus 6T:n käytännössä kaikilla muilla osa-alueilla. Tämän hetken paras puhelin on vahva kokonaisuus.

Galaxy S9 Plussassa on tehokas suoritin ja OnePlussaa tasokkaampi QHD-näyttö ja kamera, mutta myös sen hintalappu on selvästi korkeampi.

Huawei P20 Pro

Huawein erinomainen P20 Pro peittoaa OnePlussan erityisesti erinomaisella kamerallaan, jonka keinoälyllä saa aikaan yksiä markkinoiden parhaista hämäräkuvista. Huawein lippulaivassa on myös valtava 4 000 mAh:n akku, jonka pitäisi riittää koko päivän jopa vaativassa käytössä. 

OnePlus kuitenkin peittoaa Huawein yksinkertaisemmalla käyttöliittymällään ja suuremmalla näyttöpinta-alallaan. P20 Pro on myös noin 200 euroa OnePlus 6T:tä kalliimpi.

James Peckham

James is Managing Editor for Android Police. Previously, he was Senior Phones Editor for TechRadar, and he has covered smartphones and the mobile space for the best part of a decade bringing you news on all the big announcements from top manufacturers making mobile phones and other portable gadgets. James is often testing out and reviewing the latest and greatest mobile phones, smartwatches, tablets, virtual reality headsets, fitness trackers and more. He once fell over.