Wallander tekee paluun – Netflixin uutuussarja kertoo suosikkietsivän nuoruudesta

Netflix paljasti julkaisevansa uuden Henning Mankellin Kurt Wallander -romaaneihin perustuvan alkuperäissarjan. Sarja ei kuitenkaan jatka keski-ikäisen etsivän matkaa eläkeikään, vaan keskittyy Wallanderin nuoruuteen. 

Uudenlainen asetelma sijoittuu nykypäivän Ruotsiin ja kertoo Kurt Wallanderin ihka ensimmäisestä rikostutkinnasta. Sarja on kasvutarina, joka kuvaa Wallanderin nuoruuspäiviä poliisina ja valottaa myös etsivän yksityiselämää.

Brittiläisen Yellow Birdin tuottama kuusiosainen minisarja tehdään alkuperäisistä Wallandereista poiketen englanniksi ja sen näyttelijät tulevat sekä Ruotsista että Englannista. Tuotanto on määrä aloittaa ensi vuonna.

Henning Mankellin menestysromaanit on televisioitu niin Ruotsissa kuin Iso-Britanniassakin ja ne ovat nauttineet suuresta menestyksestä erityisesti Pohjoismaissa.

Uskomme, että sarja julkaistaan muiden Netflixin alkuperäissarjojen tavoin myös Suomessa. Netflix on panostanut hiljattain pohjoismaiseen tarjontaansa, palveluun on lisätty muun muassa tanskalaiset Netflix-alkuperäissarjat The Rain ja Rita sekä norjalaissarja Rajalla.

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.