Valtava iPhone 14 -vuoto viittaa isoihin muutoksiin
Sirujako, näyttöloven poistuminen...
Tuore valtava vuoto on paljastanut kenties miltei kaiken Applen odotetusta iPhone 14:stä.
Apple-vuodoissaan usein oikeaan osunut ja muun muassa Mac Studion pitkälti etukäteen vuotanut 9to5Mac uutisoi kuulleensa lähteiltä varmistettuja tietoja Applen tulevista puhelimista. Näiden mukaan tänä vuonna ei nähtäisi muun muassa iPhone 14 mini -mallia.
Sen sijaan lähteet väittävät, että markkinoille saapuu 6,1 ja 6,7 tuuman perusmallit, eli oletettavasti iPhone 14 ja iPhone 14 Max, sekä mahdollisesti iPhone 14 Pro ja Pro Max.
Uutisoimme aiemmin viime viikolla, että Apple olisi aikeissa luopua näyttölovesta ja peittäisi punch-hole-kamerat kapselimaisella peitolla. Puhelimessa olevan ylimääräisen kennon vuoksi tämä olisi aavistuksen leveämpi kuin aikaisemmin.
Valitettavasti 9to5Macin lähteet ovat lisäksi vahvistaneet analyytikko Ming-Chi Kuon aiemmat väitteet, joiden mukaan iPhone 14 -mallit saapuvat kahdella eri piirisarjalla. iPhone 14:ssä ja 14 Maxissa olisi viime vuonna nähty A15 Bionic -siru, kun taas iPhone 14 Prossa ja Pro Maxissa olisi uusi ja odotettu A16 -piirisarja.
Lisäksi tuoreimmassa raportissa mainitaan myös aiemmin huhuiltu satelliittiyhteys, jonka avulla käyttäjät voisivat lähettää hätäviestejä ja soittaa hätäpuheluita alueilla, joissa ei ole normaalia kuuluvuutta.
Ominaisuus ei todennäköisesti ole kuitenkaan halpa lisä, joskin hätäpuheluiden tapauksessa siitä tuskin veloitetaan mitään. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Apple aikoo markkinoida ominaisuutta ja onko se saatavilla esimerkiksi Suomessa.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
- Arvostelussa iPhone SE (2022)
- Paras puhelin: valitsimme vuoden 2022 parhaat puhelimet
Ikäviä uutisia faneille
Vaikka 9to5Macin vuodossa ei suoranaisesti ole mitään uutta, sen lisävahvistukset kielivät tulevien iPhone 14 -mallien kohtaloista. Eivätkä kaikki muutokset miellytä varmasti kuluttajia.
iPhone 14 mini olisi hyvinkin voinut olla kahden vuoden kehityksen kulminaatio, joka olisi sovittanut iPhonen entistä paremmin pienempään muottiin. Valitettavasti tuore huhuvahvistus tuntuisi viittaavan mini-mallin hiljaiseen poistumiseen.
Näyttöloven korvaaminen kapselimaisella tilalla jakaa puolestaan varmasti mielipiteitä puhelimen ulkonäön osalta, minkä lisäksi sen kerrotaan vaikuttavan myös iPhone 14 Pro -mallien korkeuteen. Emme kuitenkaan tiedä tästä vielä mitään tarkempaa.
iPhone 14 -sarjan jako kahteen eri leiriin piirisarjan osalta käy sinänsä järkeen. Viime vuoden malli on edelleen todella tehokas, joten suorituskyvystä ei ole pulaa, mutta uusinta ja hienointa teknologiaa kaipaaville mallien rajoittaminen voi tuntua pettymykseltä.
Ennen uusia iPhone 14 -sarjan malleja Applelta on tulossa kauppoihin tällä viikolla uusi iPhone SE (2022), joka on kyvykäs vaikkakin vanhentuneelta näyttävä puhelin edullisempaa iPhonea etsiville.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.
- Gareth BeavisFormerly Global Editor in Chief