Tietovuoto paljastaa lisätietoja Google Pixel Tabletin ominaisuuksista

Google Pixel Tablet vaalealla pohjalla
Google Pixel Tablet (Kuva: Google)

Google Pixel Tablet on virallisten tietojen osalta vielä hyvin salaperäinen laitejulkistus. Toistaiseksi tiedämme varmaksi, että tabletti on saapumassa myyntiin vuoden 2023 aikana. Muilta osin joudumme yhä turvautumaan vuotoihin, joista tuorein antaa entistä kattavamman kuvan tulevasta.

91mobiles ja Kuba Wojciechowski ovat kertoneet Googlen tabletin siirtyneen testausvaiheeseen (EVT). Käytännössä prototyyppi on siis saanut vihreää valoa ja laitetta testataan tällä hetkellä sisäisesti.

Tekniset tiedot kiinnostavat aina, eikä tälläkään kertaa tehdä poikkeusta. Google Pixel Tablet sisältää väitetysti 128 tai 256 Gt tallennustilaa, minkä lisäksi mallissa on tiedon mukaan Wi-Fi 6 -tuki sekä 10,95-tuumainen näyttö. Mikäli ruudun koko pitää paikkansa, on kyseessä erittäin kookas vaihtoehto edullisten tablettien markkinoille.

Budjettimalli ei ehkä jääkään ainoaksi

Tuoreimmat tiedot eivät suinkaan ole ainoat paljastukset. Olemme jo aiemmin kuulleet tabletin hyödyntävän Googlen omaa stylus-kosketuskynää.

Niin ikään taannoin julkaistut huhut viittaavat 4 gigatavun RAM-muistiin sekä ensimmäisen sukupolven Tensor-suorittimeen. Google onkin jo ehättänyt vahvistaa jälkimmäisen tiedon oikeaksi, joten malli vaikuttaa tähtäävän hintahaitarin alapäähän.

Googlella vaikuttaisi olevan mielessä myös huippumallin kehitystyö. Androidin lähdekoodista on havaittu viitteitä Google Pixel Tablet Pro -lippulaivamallista. Jos tämä pitää paikkansa, saattaa Google tuoda myyntiin ainakin kaksi tablettia ensi vuoden aikana.


Taistelu euroista

Jos unohdamme hetkeksi huhut Pixel Tablet Prosta, vaikuttaa Google keskittyvän ensisijaisesti edullisen Android-tabletin kehittämiseen. Laitteen vahvuudet ovat ensitietojen perusteella peruskäytössä, eli YouTuben katsomisessa, sähköpostien kahlaamisessa sekä nettiselauksessa.

Google ei ole ainoa samaa kohdeyleisöä kosiskeleva valmistaja. Uusi 8-tuumainen Amazon Fire HD sekä samankokoinen Nokia T10 osoittavat muidenkin mallien tavoittelevan samoja apajia. 

Suomessa tilanne voi kallistua mainitun kolmikon kesken tukevasti Nokian eduksi, sillä Google on ainakin aiemmin tuonut laitteitaan varsin konservatiivisesti myyntiin pienemmillä markkina-alueilla. Google Pixel -puhelimet sekä Google Pixelbook Go ovat Suomessa harvinaisia näkyjä, eikä tabletin tilannetta ole vielä kerrottu.

Joka tapauksessa kuluttajahintojen nousu sekä talouden haasteellisemmat ajat ovat omiaan kannustamaan edullisen tabletin hankkimiseen. Kannattaakin tutustua parhaiden budjettitablettien listaamme, jossa käymme tämän hetken kärkivaihtoehdot läpi.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti