Steamin testiversio sai rajoitetun tuen PS5:n DualSense-ohjaimelle

DualSense controller
(Kuva: Sony)

Valve on paljastanut lisänneensä tuen PS5:n DualSense -ohjaimelle Steamin betaversioon. Uutuuden ansiosta Sonyn konsolin ohjainta voi käyttää ohjaimena myös Steamissa.

Päivitys lisää mahdollisuuden peruspainikkeiden ja -ominaisuuksien hyödyntämiselle. Samalla kuitenkin korostetaan, etteivät ohjaimen erikoisominaisuudet kuten tärinä ja kosketuslevy ole vielä tuettuna. Niin ikään ylistystä keränneet adaptiiviset liipaisimet sekä haptinen palaute saapuvat vasta myöhemmin.

Ominaisuudet vaikuttaisivat olevan kuitenkin tulossa, sillä päivitystiedotteessa mainitaan kommentti "vielä" ("not yet"). Tämän perusteella lisäykset ovat työlistalla.

Virallista varmuutta saati ajankohtaa tälle ei kuitenkaan ole vielä saatu.

PS5 ilmestyy tällä viikolla

Myös kilpailevan konsolileirin nimeen vannoveille on hyviä uutisia. Xbox Series X:n ohjain on nimittäin niin ikään saanut tuen Steamiin. Lisäys sinänsä nähtiin jo aiemmin, mutta alkuperäinen yritys vesittyi tekniseen ongelmaan, jonka vuoksi ohjain näkyi kahtena kappaleena.

PS5 sekä DualSense-ohjain ovat osassa maailmaa jo saatavilla, mutta Suomessa näitä joudutaan odottamaan marraskuun 19. päivään asti. Mikäli ennakkotilaukset ovat jääneet tekemättä ja haluat konsolin heti julkaisussa itsellesi, kannattaa kurkistaa katsaustamme ostopaikoista.

Jo julkaistussa PS5-arvostelussamme ylistimme DualSenseä mullistavaksi kokemukseksi. Erityistä kiitosta sai akkukesto, joka ottaa aimo harppauksen eteenpäin PS4:n DualShock-ohjaimesta.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.