Seuraavan Windows-käyttöjärjestelmän lähdekoodi saattaa olla osittain avoin
Vihamielisyyksien loppu

Microsoft oli aikanaan pitkään yksi tunnetuimpia avoimen lähdekoodin vastustajia, mutta viime aikoina yhtiö on muuttanut suuntaansa. Nyt viimeisimpien huhujen mukaan tuleva Windows Core OS -käyttöjärjestelmä saattaisi käyttää osittain avointa lähdekoodia.
Yhtiön avoimen lähdekoodin omaksuminen on yksi huomattavia muutoksia, joita Microsoftin nykyinen toimitusjohtaja Satya Nadella toi mukanaan firmaan. Yhtiö onkin nykyään paitsi yksi suurimpia avoimen lähdekoodin projektien tukijoita, se myös osti itselleen avoimen lähdekoodin projekteille keskitetyn GitHub-jakelupalvelun.
Aivan viime aikoihin saakka Microsoft on kuitenkin ollut varovainen hyödyntämään avointa lähdekoodia Windows 10 -käyttöjärjestelmässä. Erään Microsoftilla Security Program Manager II -toimenkuvassa töissä olevan henkilön LinkedIn-profiilin perusteella muutos olisi kuitenkin mahdollisesti tuloillaan. Hänen työtänsä kuvaillaan nimittäin "Windows Core OS:n turvallisuudesta vastaaminen haitallisilta henkilöiltä ja koodilta. Windows Open Source -komponenttien turvallisuuden parantaminen erilaisilla toimeksiannoilla, jotka etsivät haavoittuvuuksia ja korjaavat näitä."
Kyseisen LinkedIn-profiilin löysi ensimmäisenä Twitter-käyttäjä WalkingCat, joka on tunnetusti paljastanut aiemmin myös muita Microsoft-aiheisia uutisia.
Windows Open Source Components 🤔 https://t.co/TCj7p6M5W5January 20, 2019
Windows siirtymässä avoimeen lähdekoodiin?
On tosin hyvin epätodennäköistä, että Windows Core OS, tai mikään muukaan Windows, siirtyisi täysin avoimen lähdekoodin varaan. Mutta aivan kuten Microsoft osoitti ilmoittaessaan siirtyvänsä Edge-selaimensa suhteen avointa lähdekoodia käyttävään Chromiumiin, yhtiö on valmis hyödyntämään avointa lähdekoodia tarvittaessa.
Joten voimmeko nähdä joidenkin avointa lähdekoodia hyödyntävien käyttöjärjestelmien, kuten Linuxin tai Androidin, komponentteja Windows Core OS:ssä? Kenties. Kyseiset käyttöjärjestelmät ovat olleet äärimmäisen suosittuja etenkin heikompitehoisissa laitteissa, joihin myös Microsoft näyttäisi tähtäävän uudella Windows Core OS:llä.
Toivottavasti saamme tietää Windows Core OS:stä ja sen mahdollisesta avoimuudesta pian lisää.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Lähde: MSPowerUser
Matt is TechRadar's Managing Editor for Core Tech, looking after computing and mobile technology. Having written for a number of publications such as PC Plus, PC Format, T3 and Linux Format, there's no aspect of technology that Matt isn't passionate about, especially computing and PC gaming. He’s personally reviewed and used most of the laptops in our best laptops guide - and since joining TechRadar in 2014, he's reviewed over 250 laptops and computing accessories personally.