Samsung on luottanut viime vuodet melko samanlaiseen kaarevaan muotoiluun. Itse asiassa esimerkiksi Note 9 näytti lähes samalta kuin Note 8 ja myös Galaxy S9 muistutti merkittävästi Galaxy S8:aa. Nyt puhelinmalliston lippulaiva on kuitenkin saamassa suurempia muutoksia.
SamMobilen artikkelin mukaan Samsungin mobiilitoiminnan johtaja, DJ Koh, kertoi kiinalaismedioille alkuviikosta, että Galaxy S10 tulee saamaan "erittäin merkittäviä" muutoksia muotoiluunsa.
Koh ei tietystikään antanut mitään tarkempia vinkkejä Galaxy S10:n muotoilusta. Hän tosin mainitsi, että puhelin saisi "upeita" värivaihtoehtoja.
Galaxy S10:een luvataan kyllä radikaaleja muutoksia, mutta se ei todennäköisesti silti saa Galaxy X:n kaltaista taipuvaa näyttöä. Jälkimmäinen mullistaa todennäköisesti Galaxy-sarjaa vähintään yhtä paljon kuin iPhone X muutti iPhoneja.
Odotus palkitaan pian
Samsung-fanit odottavat suuria muutoksia kymmenenteen Galaxy S:ään. Jos laitteesta liikkuvat huhut pitävät paikkansa, se todella saisi varsin suuria päivityksiä.
Yhden huhun mukaan Galaxy S10:stä julkaistaisiin iPhonen tapaan kolme eri versiota. Kalleimman mallin odotetaan saavan muun muassa kolmoiskamera.
Toisen viimeaikaisen huhun perusteella puhelimeen saattaisi tulla äärimmäisen tarkka näyttöön upotettu sormenjälkitunnistin. Samalla sen näytön reunojen odotetaan kutistuvan käytännössä olemattomiksi.
Kaikki nämä tiedot ovat toki tässä vaiheessa pelkkää spekulaatiota, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan Galaxy-sarjan juhlapuhelin julkaistaan todennäköisesti alkuvuodesta.