Panasonic julkisti kolme uutta OLED-televisiota
Kaikki saatavilla myös 48" koossa
Panasonic julkisti tänään loput vuonna 2021 julkaistavista OLED-televisioista, joista osa poikkeaa melkoisesti aiemman vuoden malleista.
CES 2021:ssä esitellyn lippulaivamalli JZ2000 OLED:n lisäksi tänä vuonna markkinoille saapuu kolme aavistuksen heikompaa mallia: JZ1500, JZ1000 ja JZ980.
JZ1500 ja JZ1000 tuovat kuitenkin ensimmäistä kertaa lippulaivamallista kustomoidun OLED-paneelin. Muutos on kauan kaivattu, joskin odotamme vielä toistaiseksi tietoa, näkyykö tämä myös mallien hinnoissa. Laadukasta kuvaa kaipaaville uutinen on kuitenkin hyvä, joskin lippulaivasta menetetään edelleen parempi äänijärjestelmä.
JZ980 on puolestaan seuraaja viime vuonna julkaistulle HZ980:lle, joka esiteltiin edullisena OLED-mallina. Siitä uupuu kääntyvä jalusta sekä laadukkaat liiketarkennusteknologiat, mutta näiden puuttuminen näkyy hinnassa, joka vastasi likemmin LG CX -sarjaa tai Sony A8H:ta.
Kaikki uudet mallit tulevat lisäksi 48 tuuman koossa, joka esiteltiin viime vuonna. Vuosi 2021 näyttäisikin olevan vuosi, jolloin pienemmät tuumakoot tulevat takaisin muotiin. 48 tuuman lisäksi JZ1500, JZ1000 ja JZ980 saapuvat myyntiin myös 55- ja 65-tuumaisina. Lippulaivamalli JZ2000 on myytävänä ainoastaan 55- tai 65-tuumaisena.
- Mitkä ovat parhaat OLED-televisiot?
- Panasonic TV 2021: kaikki tänä vuonna julkaistavat mallit
- Parhaat soundbar-kaiuttimet televisiolle
Myös uudet LCD-mallit tulossa
Panasonic esitteli samassa yhteydessä myös yhtiön tulevat LCD-mallit: JX940:n, JX850:n ja JX800:n.
Yhtiö on tehnyt aiemmin erityisen laadukkaista keskihintaisia LCD-televisioita, joissa on usein ollut laaja tuki eri formaateille. Kaikki uudet mallit tukevatkin Dolby Visionia, HDR10+:aa ja HLG HDR:ää, kun taas JX850:sta ylöspäin lista kasvaa myös Dolby Atmosilla ja JX940:n osalta myös Game Mode Extremellä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Game Mode Extreme on Panasonicin omat pelaajille suunnatut ominaisuudet, jotka pienentävät viivettä ja kuvan repeilyä AMD FreeSync Premiumin avulla. JX940:sta alkaen malleissa on myös kaksi HDMI 2.1 -liitäntää 4K/120Hz-pelaamista varten ja VRR, jonka luvataan pitävät input lag -viiveen alle 2,5 ms 60 Hz pelatessa. Viime vuoden malleissa vastaava oli 8 ns.
Myöhemmin tänä vuonna julkaistava päivitys tuo VRR-tuen myös 120 Hz virkistystaajuudelle, ja Panasonic kertoo myös 4K:n saavan VRR-tuen tulevaisuudessa.
JX800 on kolmikosta kuitenkin mielenkiintoisin, sillä se on seuraaja erinomaiselle HX800 -mallille. Se on korvannut tosin yhtiön oman MyHomeScreen-käyttöjärjestelmän Android TV:llä.
Odotamme vuoden 2021 OLED-mallien saapuvan myyntiin maailmalla kesäkuun tietämillä. LCD-mallit nähtäneen kaupoissa jo toukokuussa.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.