Microsoft Teams uudistuu aiempaa kevyemmäksi

Microsoft Teams
(Kuva: Shutterstock / Ink Drop)

Microsoft Teams on saamassa uuden version, jolla kehittäjä pyrkii laajentamaan videopuheluihin ja -palavereihin suunnattua sovellusta entistä suuremmalle laitevalikoimalle.

Microsoft on paljastanut uudistuksen pääominaisuudeksi Progressive Web App (PWA) -päivityksen, joka tekee Teamsista kevyemmän pyöritettävän myös vanhemmilla koneilla. Sovelluksen on määrä kuluttaa uudistuksen jälkeen aiempaa vähemmän resursseja.

Päivitykselle onkin tarvetta, sillä miljoonat työntekijät ympäri maailmaa hyödyntävät Microsoft Teamsia kommunikointiin etätyön aikana. Koska osa käytössä olevista tietokoneista on kuitenkin jo ikääntyneitä, on sovellus vienyt suoritustehoa muilta työkaluilta.

Kevyempi Microsoft Teams

Uudesta PWA-versiosta uutisoi ensimmäisenä WindowsLatest. Päivitys kulkee tietojen mukaan "Microsoft Teams Alpha" -projektinimellä. Sen kerrotaan olevan yhä vaiheessa, mutta lopullinen julkaisu on tiettävästi jo lähellä.

Uusi sovellus on kehitetty Microsoft Edge (Chromium) -selaimen WebViewin ympärille. Sen avulla käyttäjät voivat avata selaimen hakukentästä erillisen Teams-ikkunan.

Tehoja vapautetaan myös piilottamalla ylimääräisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi laajennukset, musiikkityökalut sekä Menu-valikko siirtyvät oletuksena pois näkyviltä, jotta resurssikäyttöä saadaan hillittyä. Tämä voi auttaa etenkin tehottomien koneiden toimintaa merkittävästi.

Microsoft Teams Alpha

(Image credit: WindowsLatest)

Vaikka tavoitteena onkin keventää sovellusta, Microsoft on korostanut tietoturvan olevan ensisijainen prioriteetti. Myös päivitettävyyteen on kuitenkin kiinnitetty huomiota, jotta käyttäjien olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta saada sovelluksen päivityksen asennettua.

Muut tulevat parannukset keskittyvät nopeampaan latautumiseen, parantuneeseen suorituskykyyn sekä yhä paremmin integroituihin Windows 10 -ominaisuuksiin. Muun muassa ilmoitukset keskitetään Windows 10:n perusominaisuuksiin.

Microsoftin päivitysuutinen tuli varsin nopeasti sen jälkeen, kun yhtiö paljasti suunnittelevansa kattavia Teams-päivityksiä sovelluksen käyttökokemuksen parantamiseksi.

Näihin uudistuksiin lukeutuvat muun muassa Teams-näkymä, joka näyttää ruudulla vain webkameraansa päällä pitävät osallistujat. Mikäli kamera on pois päältä, ei käyttäjälle varata omaa "laatikkoa" keskelle näyttöä.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.