LG vetää ylikuumentuvia OLED-televisioita markkinoilta Aasiassa – ongelmaa tutkitaan myös Euroopassa
LG korjaa turvallisuuden nimissä ongelmallisia virtalähteitä
LG:n televisioista on noussut Etelä-Koreassa kuuma puheenaihe. Yhtiö on ilmoittanut vetävänsä 60 000 OLED-paneelillista laitetta takaisin myynnistä, sillä niiden virtapiirit aiheuttavat riskin ylikuumentumiselle.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yonhap News, joka kertoi ongelman koskevan peräti 18 eri mallia. Murheenkryynien joukossa ovat erityisen suositut C7- ja B7-mallit, joskin tiettävästi ongelma koskee ainoastaan Etelä-Koreassa myynnissä olevia laitteita.
ZDNet kertoo LG:n olevan tietoinen tilanteesta ja työskentelevän viallisten virtalähteiden vaihtamiseksi. Samalla yhtiö korostaa toiminnan olevan pakotetun myynnistävedon sijasta vapaaehtoinen ja ennakoiva toimenpide mahdollisten ongelmien estämiseksi.
"Joissakin malleissa tapahtuva ylikuumentuminen johtuu yhdestä komponentista, jonka vaihdamme ilmaiseksi turvallisuuden takaamiseksi", kommentoi LG asiaa.
Yonhap Newsin mukaan LG on korjannut toistaiseksi 22 000 OLED TV -laitetta.
Onko televisiosi turvallisuusriski?
Lyhyesti voidaan todeta, että suomalaiset voivat olla ongelman suhteen melkoisen varmasti huoletta.
Vaikka kaikissa LG:n OLED-televisioissa on samassa Pajun tehtaassa valmistettu virtalähde, jokainen maa-alue saa erilaisten sähköverkkojen vuoksi omanlaisensa jännitteen. Tästä syystä vaikuttaisi epätodennäköiseltä, että samaista ongelmaa ilmenisi Euroopassa.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Tästäkin huolimatta asian suhteen kannattaa olla varuillaan, sillä LG tutkii muiden maiden tilannetta parhaillaan. Täyttä varmuutta ei siis vielä tällä hetkellä ole, mutta huolenaiheet poistunevat toivottavasti pikapuoliin.
Mikäli ongelma ilmenee myös Euroopassa, uutisoimme asiasta varmasti.
- Kaipaatko uutta televisiota? Listasimme markkinoiden parhaat ja terävimmät TV:t
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.