iPhone 12 -mallit saattavat saadakin 4G-mallit, mutta vasta ensi vuonna

iPhone 11
Kuvassa oleva iPhone 11 on 4G-puhelin, mutta yhtiön seuraavaa 4G-mallia ei välttämättä nähdä tänä vuonna. (Kuva: Future)

Applen odotetaan siirtyvän tänä vuonna 5G-aikaan, kun kaikkien neljän huhutun iPhone 12 -mallin odotetaan tukevan seuraavan sukupolven tekniikkaa. Verkossa on tosin liikkunut huhuja myös edullisemmista 4G-malleista, jotka tuoreiden väitteiden mukaan saattavat saapua kauppoihin vasta hieman myöhemmin.

Business Insider uutisoi, että Wedbush Securitiesin analyytikko uskoi alkuun 4G-mallien ilmestyvän samaan aikaan 5G-versioiden kanssa, mutta tilanne on muuttunut. Tehtyään viimeisimmän tarkastuksen Aasiassa sijaitsevaan tuotantoketjuun, he väittävät edullisten 4G-mallien saapuvan markkinoille vasta alkuvuodesta 2021, todennäköisesti helmikuussa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana he myös mainitsevat ainoastaan yhden 4G-mallin iPhone 12 -tuoteperheestä, kun taas aiemmissa huhuissa puhe on ollut kahdesta.

Edullisempaa mallia tälle vuodelle kaipaavien ei kannata välttämättä heittää toivoaan hukkaan, sillä erään analyytikon mukaan tänä vuonna julkaistavat iPhone 12 5G -mallit olisivat silti samanhintaisia kuin viime vuoden iPhone 11.

Lisää käsipareja tuotantolinjalle

Osa iphone 12 -malleista nähtäneen kaupoissa kuitenkin pian, sillä inews.gg:n mukaan iPhone-puhelinten päävalmistaja Foxconn on aloittanut merkittävät palkkaukset omille tuotantolinjoilleen iPhone 12:ta varten.

Sama liike on nähty myös aiempina vuosina, joskin tänä vuonna palkkaukset näyttäisivät alkaneen noin kuukautta aiempaa myöhemmin. Tämä ei tosin tule yllätyksenä, sillä Covid-19:n aiheuttamat viivästykset tuotannossa ovat vaikuttaneet maailmanlaajuisesti kaikkialla. Apple on myös itse vahvistanut, että tulevat iPhone 12:t myöhästyvät muutamilla viikoilla.

Odotamme silti kuulevamme puhelinten julkistuksen tapahtuvan syyskuussa, joskaan emme pidä mahdottomana, että julkistustilaisuus siirretään lokakuulle likemmäksi puhelinten virallista julkaisua. Olemme joka tapauksessa likellä uusien iPhone 12 -mallien julkistusta.

Lähde: Apple Insider

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.