iOS 13 saattaa saada tumman teeman, sovellusvälilehdet ja uuden eleen

iOS 12
iOS 12 (Kuva: TechRadar)

Emme oleta kuulevamme iOS 13:sta mitään virallista ennen Applen kesäkuista kehittäjäkonferenssia, mutta uusi raportti paljastaa, millaisia ominaisuuksia käyttöjärjestelmä voisi mahdollisesti saada.

9to5Mac oli puhunut "iOS 13:n parissa työskentelevien tahojen" kanssa ja raportoi uusista ominaisuuksista, joita iPhonet ja iPadit voisivat saada vuonna 2019.

Vaikka 9to5Mac onkin yleensä luotettava lähde, suhtaudumme tähän muiden huhujen tavoin vielä varauksella. Täytyy myös muistaa, että iOS 13:n julkaisuun on vielä hieman aikaa. Suunnitelmat saattavat siis vielä muuttua tai venyä – kuten näimme iOS 12:een kaavailtujen Facetime-ryhmäpuheluiden kanssa, jotka myöhästyivät lopulta varsinaisesta julkaisusta.

Mitä ominaisuuksia voimme odottaa iOS 13:een?

Yksi raportissa mainituista – ja kovasti toivotuista – päivityksistä on tumma teema, joka muuttaisi kaikki ikkunat ja valikot tummanpuhuviksi samaan tapaan kuin macOS Mojavessa. Toiminto on erityisen kätevä iltaisin, kun puhelimen kirkas valo tuntuu sokaisevan silmät. 

Toinen kiinnostava uudistus olisi täysin uusi ele, joka mahdollistaisi edelliseen kohtaan palaamisen. Toiminnallisuus saattaisi ottaa mallia Androidin nuolipainikkeesta tai toisaalta kumota edellisen toiminnon. Eleillä on jo nykyisellään mahdollista palata edelliselle sivulle tai kumota äskeinen muutos kirjoitettuun viestiin. 

On hieman epäselvää, mihin toiminto lopulta viittaa, mutta raportin mukaan kyseistä toimintoa voisi käyttää pyyhkäisemällä kolmella sormella oikealle tai vasemmalle peruakseen tai toistaakseen jonkin toiminnon. 

9to5Mac kertoo myös muista pienistä muutoksista, kuten uusitusta liukusäätimestä äänenvoimakkuudelle, päivitetyistä fonteista, Safarin ja Mailin parannuksista sekä uudenlaisesta moniajotoiminnosta iPadille. Jälkimmäisenä mainittu mahdollistaisi sovellusten kokoamisen "korttipinoiksi". Ratkaisu voisi muistuttaa hieman Applen nykyistä tapaa niputtaa ilmoituksia sovelluksen mukaan.

iOS 13 julkaistaan virallisesti kesäkuussa, jolloin näemme kaikki valmistajan uusimmat päivitykset. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Apple on tuomassa siihen huomattavasti suurempia päivityksiä kuin iOS 12:een.

Tom Bedford
Contributor

Tom Bedford was deputy phones editor on TechRadar until late 2022, having worked his way up from staff writer. Though he specialized in phones and tablets, he also took on other tech like electric scooters, smartwatches, fitness, mobile gaming and more. He is based in London, UK and now works for the entertainment site What To Watch.


He graduated in American Literature and Creative Writing from the University of East Anglia. Prior to working on TechRadar, he freelanced in tech, gaming and entertainment, and also spent many years working as a mixologist. He also currently works in film as a screenwriter, director and producer.