iOS 15.6 paikkaa ongelmia ja parantaa penkkiurheilijoiden elämää

A selection of iOS 15 screenshots showing how the software works
(Kuva: Apple)

iOS 16 on jo melkein täällä, joten emme ole enää odottaneet kummoisia lisäpäivityksiä nykyiseen iOS 15 -käyttöjärjestelmään. Toistaiseksi tuorein ohjelmisto on kuitenkin saanut vielä yhden uuden version. iOS 15.6 lisää mukaan uuden ominaisuuden sekä korjaa aiempia murheita.

Kuten tapana on ollut, iOS-päivityksen rinnalla on julkaistu myös iPad-tableteille suunnatun ohjelmiston uusi versio. Sekä iOS 15.6 että iPadOS 15.6 sisältävät samat uudistukset.

Molempien laitteiden ykkösjuttu on mahdollisuus aloittaa TV-sovelluksesta katsottavat urheilulähetykset alusta. Tämän lisäksi penkkiurheilijat voivat kelata ja pysäyttää matsin. Vaikka ominaisuus ei ole kaikkia varten, on siitä innokkaille urheiluromantikoille runsaasti iloa.

Muilta osin iOS 15.6 ja iPad 15.6 keskittyvät paikkaamaan aiempia ongelmia. Tunnettujen bugien joukossa on muun muassa Asetukset-valikolle tyypillinen tapa ilmoittaa tallennustilan loppumisesta aiheetta, laitteen hidastuminen tai jäätyminen sähköpostia kirjoittaessa sekä Safari-sovelluksen välilehtimurhe.

Mikäli mainitut murheenkryynit ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia, on päivityksen lataaminen erittäin suositeltavaa.

Myös muiden kannattaa kuitenkin ladata ohjelmistoversion uusin versio, sillä se parantaa myös laitteiden tietoturvaa. Tuore paketti auttaakin pitämään omat tiedot turvassa.

Uusi versio on ladattavissa kaikille laitteille, jotka tukevat iOS 15- ja iPadOS 15 -ohjelmistoa. Käytännössä siis iPhone 6S ja sitä uudemmat iPhone-puhelimet sekä tableteista vähintään iPad mini 4, iPad Air 2, iPad (5. sukupolvi) ja iPad Pro hyötyvät uudesta paketista.

Voit päivittää laitteesi suuntaamalla sillä polkuun Asetukset > Yleiset > Ohjelmistopäivitys. Jos versio ei ole vielä ladattavissa, kannattaa odottaa päivä tai kaksi. Jakelu voi nimittäin olla porrastettu.


Seuraavana askeleena iOS 16

Kun huomioi iOS 15.6 -version ilmestyneen noin kaksi kuukautta iOS 15.5:n jälkeen, on se todennäköisesti viimeinen iOS 15 -versio. Uskomme nimittäin näkevämme iOS 16 -ohjelmiston syyskuussa.

On toki mahdollista, että iOS 15.7 saapuu noin kuukauden sisään. Pidämme tätä kuitenkin epätodennäköisenä. Ja oli miten oli, iOS 16 on taatusti seuraava iso ohjelmistopäivitys.

Mitä iOS 16 -versiolta voi oikein odottaa? Tästä tiedämme jo varsin paljon, sillä ohjelmiston betatesti on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Mukana on muun muassa kustomoitavat lukitusnäytöt, parannetut ilmoitukset, Messages-viestilähetyksen peruuttaminen, kehittyneempi Keskity-tila, uudistunut Koti-sovellus sekä paljon muuta.

Uudistusten määrä tekee kokonaan uudesta ohjelmistoversiosta perustellun, joten sen lataaminen kannattaa heti kun vain mahdollista. Sama koskee tietenkin kilpailevan leirin Android 13 -ohjelmistoa, joka saapunee myöhemmin tänä vuonna.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti