Huawein poikkeuslupa Yhdysvalloissa jatkuu vielä ainakin kolme kuukautta

Huawei P30 Pro
(Kuva: Future)

Yhdysvallat myönsi Huaweille uuden 90 päivän poikkeusluvan ostaa komponentteja amerikkalaisilta alihankkijoilta. Taustalla on Yhdysvaltojen hallituksen pyrkimys antaa amerikkalaisoperaattoreille lisäaikaa vaihtaa teknologiaansa pois Huawein laitteista.

Yhdysvaltain kauppaministeriö lisäsi kiinalaisen mobiilijätin omalle pakotelistalleen alkukesästä vedoten "kansalliseen turvallisuusuhkaan". Listalle päätyminen tarkoitti samalla sitä, ettei Huawei saisi käydä kauppaa amerikkalaisyritysten kanssa.

Pakotteet ovatkin aiheuttaneet päänvaivaa Huaweille, sillä täyskielto kauppasuhteisiin tarkoittaisi monien avainkomponenttien ja ennen kaikkea Android-käyttöjärjestelmän rajoittamista.

Pahimpaan varautuakseen Huawei on tosin jo lanseerannut vuosien kehitystyön tuloksena syntyneen Harmony OS -käyttöjärjestelmän, joka toimii tarvittaessa myös puhelimilla. Yhtiön mukaan käyttöjärjestelmä on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti IoT-laitteille, eikä Huaweilla ole aikomusta keskeyttää yhteistyötään Googlen kanssa.

Huawei kauppasodan kynsissä

Washington päätti jälleen heltyä hieman ja antoi Huaweille toistamiseen 90 päivän erikoisluvan jatkaa kaupankäyntiä tiettyjen tavarantoimittajien kanssa taatakseen amerikkalaisoperaattoreiden katkeamattoman huoltovarmuuden.

Lisäaika koskee vain Huawein nykyisiä laitteita ja sopimuksia, eikä yhtiö saa edelleenkään hankkia komponentteja uusiin projekteihinsa.

Poikkeusluvan jatkaminen lisää jälleen yhden kiinnostavan juonenkäänteen Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä vellovaan kauppasotaan, jonka pelinappulaksi maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja on joutunut.

Amerikkalaiset teknologiayhtiöt ovat lobanneet voimakkaasti Yhdysvaltain hallitusta suunnan muuttamiseksi, sillä Huawei on valtava asiakas esimerkiksi Qualcommille ja Intelille. Painostus näyttikin auttaneen ainakin toistaiseksi, mutta markkinoille on yhä epäselvää, mitä Yhdysvaltain hallinto tarkoitti salliessaan kaupankäynnin Huawein kanssa, "kunhan siitä ei koidu riskiä kansalliselle turvallisuudelle".

Huawei on kiistänyt järjestelmällisesti kaikki sitä vastaan nostetut syytökset, eikä Yhdysvallat ole edelleenkään esittänyt mitään konkreettisia todisteita sanojensa tueksi.

Lähde: Reuters

Steve McCaskill is TechRadar Pro's resident mobile industry expert, covering all aspects of the UK and global news, from operators to service providers and everything in between. He is a former editor of Silicon UK and journalist with over a decade's experience in the technology industry, writing about technology, in particular, telecoms, mobile and sports tech, sports, video games and media.