Google Driven tuleva päivitys korjaa nykyisen sekasotkun tiedostojen kanssa

Google Drive
(Kuva: Google)

Google on aikeissa julkaista pilvitallennuspalvelu Driveen uuden päivityksen, jolla yhtiö pyrkii vähentämään eri sijainteihin tallennettujen tiedostojen aiheuttamaan hämmennystä ja sekasortoa.

Yhtiö julkaisi vuonna 2020 oikotiejärjestelmän, jolla se pyrki yksinkertaistamaan tiedostojen ja kansioiden järjestelyratkaisua "luomalla osoittimia esineisiin, sen sijaan että esineet sijaitsisivat useissa eri paikoissa".

Nyt Google on vahvistanut, että useissa eri paikoissa sijaitsevat tiedostot siirretään automaattisesti oikotiejärjestelmään alkuvuodesta 2022.

Google Driven oikotiet

"Laajentamalla oikoteiden käyttömahdollisuuksia teemme palvelusta yhdenmukaisemman. Lisäksi käyttäjät ymmärtävät jatkossa paremmin, kuinka Drive on järjestelty", yhtiö selittää.

Etätöiden määrän kasvaessa yhä useamman yrityksen työntekijä on joutunut turvautumaan entistä enemmän pilvipohjaisiin palveluihin työskennelläkseen yhdessä kollegoidensa kanssa.

Muutos on kuitenkin johtanut dokumenttien, laskutaulukoiden, esitysten ja muiden tiedostojen määrän kasvuun Google Drivessa, mikä on itsessään johtanut tiedostonhallinta- ja hakuongelmia.

Tulevan päivityksen myötä Google toivoo tuovansa jonkinlaista järjestystä nykyiseen kaaokseen, jonka taustalla on osaltaan tiedostojen sijainti useissa eri paikoissa.

Julkaiseman blogimerkinnän mukaan ylläpitäjille ilmoitetaan muutoksesta sähköpostitse muutamia viikkoja ennen sen toteutumista. Ylläpitäjät voivat siten ennen prosessin alkua määrittää, lisätäänkö oikotiet kaikkiin mahdolllisiin tiedostoihin vai ainoastaan sisältöön, joka on jaettu yhtiön omassa verkossa.

Google Workspacen käyttäjille asiasta ilmoitetaan puolestaan erillisellä ilmoituksella, mutta heiltä ei vaadita sen enempää toimenpiteitä. Google lupaa, että nykyisiä tiedostoja koskevat luvat säilyvät ennallaan muutoksen jälkeen.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.