Applen huhuillaan kehittävän edullisia AirPods-kuulokkeita

Lähikuva AirPods 3:sta
(Kuva: Shutterstock / Ivan_Shenets)

Vuosi 2023 käynnistyy mehukkaalla Apple-huhulla, sillä viimeisimpien vuotojen mukaan teknologiajätti suunnittelee julkaisevansa tänä vuonna entistä edullisemmat AirPods-kuulokkeet markkinoille.

Näin ainakin väittää analyytikko Jeff Pu, jonka mukaan Apple kehittää "AirPods Lite"-tuotetta, joka jäisi hinta- ja laatutasoltaan AirPodsin, AirPods Pron ja AirPods Maxin alapuolelle, uutisoi 9to5Mac. Yhtiöltä myös puuttuu oma tuote edullisten langattomien nappikuulokkeiden markkinoilta.

Pu ei kuitenkaan kommentoi AirPods Liten mahdollista hintaa tai ominaisuuksia. Voimme tosin jo päätellä, että ne olisivat edullisemmat kuin nykyinen AirPods 3, jonka julkaisuhinta Suomessa oli 199 euroa.

Yhtiö on tosin säilyttänyt myynnissä myös vanhemman sukupolven AirPodsin, jota Suomessa myydään 119 euron hintapisteessä. Siten huhuttu AirPods Lite -malli saattaisi olla tätä vastaava tai jopa edullisempi tuote.

Kolmen sukupolven AirPods-nappikuulokkeet keltaista taustaa vasten

Vertailussa vierekkäin AirPods (2019), AirPods 3 ja AirPods Pro (Image credit: Shutterstock / Ivan_Shenets)

Jos huhuttu malli on oikeasti kehitteillä, uskomme Applen hyödyntävän AirPods 3:n muotoilua ja jättävän lyhyemmän kannan ennalleen, mutta poistavan kalliimmat ominaisuudet, kuten MagSafe-latauksen ja tilaäänen kokonaan pois.

AirPods 3:n IPX4-luokitus jäänee niin ikään säästösyistä penkille, joskin uskomme edullisempien nappikuulokkeiden käyttävän kuitenkin kustomoitua H1-sirua, jotta sen voi liittää saumattomasti iOS-laitteiden kanssa.

Kannattaa tosin muistaa, että ensimmäiset huhut AirPods Lite -kuulokkeista on kuultu jo vuonna 2019, joten kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun aihe on noussut esille. Huhumylly tuntuisi tällä erää pyörivän asteen aktiivisemmin, joten odotamme kuulevamme piakkoin myös huhuja laitteen hinnasta, ominaisuuksista ja muista tulevien kuukausien aikana.


Edulliset kuulokkeet olisivat myös Applen etu

Applen myymälä

(Image credit: Getty Images)

Toistaiseksi on vaikea löytää yhtä selkeää vastausta sille, miksi Apple olisi siirtymässä tunnetuista premium-tuotteista edullisempiin tässä vaiheessa. Yksi syy taustalla voi kuitenkin olla AirPods-tuotteiden heikko myynti viimeaikoina.

Pun raportin mukaan AirPodsin myyntien odotetaan laskevan vuonna 2023 10 miljoonaa yksikköä viime vuoden takaisesta. Analyytikko perustelee ennustettaan "hiljaisella AirPods 3 -kysynnällä" sekä odotuksella, ettei Apple ole julkaisemassa tänä vuonna uutta kalliimpaa AirPods-tuotetta.

Maailmantilanne on johtanut myös siihen, että kuluttajat ovat alkaneet etsiä entistä edullisempia tuotteita ja trendin uskotaan jatkuvan myös vuonna 2023. Useat suoratoistopalvelut, kuten Netflix, Disney+ ja HBO Max, ovat esimerkiksi julkaisseet hiljattain mainosvetoiset tilausvaihtoehdot, jotta kuluttajilla olisi enemmän vaihtoehtoja maksun suuruuden suhteen.

Apple on tunnetusti ollut mestari tekemään tuottoa, joten vaikka yhtiö tunnetaan ensisijaisesti kalliista tuotteistaan, yhtiö saattaa hyödyntää kuluttajien maksutaipumuksia tuomalla oman vaihtoehdon edullisempaan hintapisteeseen.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti