Apple luopunee näyttölovesta vasta iPhone 12:n kohdalla

iPhone XS
iPhone XS:n tunnusomainen näyttölovi. Kuva: TechRadar (Kuva: Future)

Yksi uusien iPhonejen tunnusomaisin piirre on näytön yläreunasta löytyvä näyttölovi, johon on sijoitettu kamera ja puhelimen kuulokeosa. Paljon puhuttu notch saapui alun perin iPhone X:ään ja jatkoi muuttumaattomana myös iPhone XS:ssä – vaikka monet kilpailijat ovatkin siirtyneet jo kamerareikiin tai jopa täysin reunattomiin näyttöihin.

Credit Suisse -pankin analyytikon julkaiseman uuden raportin mukaan Apple suunnittelisi viimeinkin näyttölovesta luopumista, mutta uusi ratkaisu nähtäisiin todennäköisesti vasta iPhone 12:ssa.

Analyysin lukenut China Times kertoo, että Apple suunnittelee näyttöloven pienentämistä ja jopa poistamista lähivuosien aikana. Lehti arvioi, että muutos saapuisi ensin kalleimpaan tai kalleimpiin malleihin vuonna 2020 ja kaikkiin malleihin vuonna 2021.

Apple kehittää saamiemme tietojen mukaan teknologiaa, joka mahdollistaisi etukameran integroimisen suoraan näytön alle – samaan tapaan kuin Oppon paljastama idea MWC Shanghaissa. Uskomme kuitenkin, että tällaisten ideoiden yleistyminen vie vielä aikaa, joten Apple saattaisi olla yksi teknologian pioneereista.

Yksi näyttölovesta luopumisen heikkouksista olisi luopuminen Applen Face ID -kasvojentunnistustekniikasta, mutta yhtiö aikoisi ilmeisesti korvata sen näyttölasiin integroidulla sormenjälkitunnistimella, johon olemme tottuneet myös monissa kilpailjoissa.

Näitä muutoksia on silti turha odottaa vielä iPhone 11:een. Olemme kuulleet jo monista eri lähteistä, että syyskuussa 2019 julkaistavat iPhonet ovat käytännössä vain marginaalisia parannuksia nykyiseen iPhone XS -mallistoon verrattuna.

Analyytikot odottavat ensimmäisen näyttölovettoman iPhonen julkaistavan vuonna 2020, kun Apple paljastaa iPhone 12:n – tai miksi ikinä yhtiö sitten päättääkään kutsua puhelinta. Koko iPhone 12 -mallisto ei kuitenkaan vielä luopuisi näyttölovesta, vaan raportin mukaan ainoastaan yksi malliston puhelimista saisi näyttölovettoman muotoilun. Loput mallit luopuisivat vanhasta muotoilusta vasta vuonna 2021, kun Apple julkaisee iPhone 13:n.

Applella on tapana tuoda uusi tekniikkansa ensimmäisenä juuri "Plus"-puhelimiin, joten odotamme näyttölovettoman designin saapuvan ensimmäisenä iPhone 12 Maxiin.

Vaikka suurin osa iPhone-huhuista käsitteleekin syyskuussa julkaistavaa iPhone 11:tä, olemme kuulleet jo jonkin verran huhuja myös iPhone 12:sta. Puhelin näyttäisi saavan selvästi suuremman päivityksen kuin vuoden 2019 ja siihen onkin povattu muun muassa 5G-tukea.

Tom Bedford
Contributor

Tom Bedford was deputy phones editor on TechRadar until late 2022, having worked his way up from staff writer. Though he specialized in phones and tablets, he also took on other tech like electric scooters, smartwatches, fitness, mobile gaming and more. He is based in London, UK and now works for the entertainment site What To Watch.

He graduated in American Literature and Creative Writing from the University of East Anglia. Prior to working on TechRadar, he freelanced in tech, gaming and entertainment, and also spent many years working as a mixologist.

TOPICS