Apple julkaisi uudet beta-versiot syksyllä julkaistavista käyttöjärjestelmistään iPhonelle ja iPadille. iOS 13:n public beta 2 ja iPadOS:n public beta 2 ovat nyt saatavilla kaikille yhteensopiville laitteille.
Molempien käyttöjärjestelmien toiset avoimet beta-versiot ovat todennäköisesti hieman vakaampia kuin edeltäjänsä, mutta on hyvä pitää mielessä, että nekin ovat vielä kaukana lopullisen käyttöjärjestelmän toimintavarmuudesta. Ennen latausta on siis syytä varmuuskopioida kaikki puhelimen tiedostot.
Jos harkitset beta-versioon siirtymistä iOS 12:sta, kannattaa ensin pohtia tarkoin laitteen välttämättömyyttä arjessasi. Beta-versiota ei siis ole vielä syytä asentaa ainoalle iPhonellesi, jonka on elintärkeää toimia luotettavasti kaikkina hetkinä.
Beta-version voi kuitenkin hyvin asentaa vaikkapa vanhalle (mutta tuetulle) iPhonelleen tai iPadilleen. Betan myötä käyttäjät pääsevät tietysti kokeilemaan myös kaikkia kiinnostavimpia uutuuksia.
Miten asennan iOS 13:n ja iPadOS:n toisen avoimen betan laitteelleni?
iPhonen ja iPadin beta-käyttöjärjestelmien käyttäminen vaatii rekisteröitymisen Applen beta-testaamiseksi. Voit tehdä sen ilmaiseksi Applen sivuilta tämän linkin kautta.
Kun olet liittynyt mukaan beta-testaajaksi, sinun täytyy vain mennä puhelimen asetuksiin, valita yleiset ja ohjelmistopäivitys. Sivulla pitäisi näkyä avoimen betan toinen versio, jonka saat ladattua yhdellä painalluksella.
Kaikkien beta-versioiden kanssa on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä niissä voi olla vielä erilaisia bugeja ja epävakaisuuksia. Muista siis varmuuskopioida laitteesi ennen asennusta.
Jos et halua ottaa vielä ylimääräisiä riskejä käyttöjärjestelmän suhteen, pääset käsiksi lopulliseen versioon todennäköisesti syyskuussa 2019.
- Lue kaikki iOS 13:sta ja iPadOS:stä
Lähde: 9to5Mac