Uber kehittää itsestään lentäviä takseja Pariisissa
Palvelu aiotaan julkaista jo vuonna 2020
Uber painii yhä kaksi kuukautta sitten Arizonassa sattuneen itsestään ajavan auton kuolonkolarin kanssa, mutta kyydinjakopalvelu kehittää silti vauhdilla seuraavaa suurprojektiaan.
Uber ilmoitti tänään, että se aikoo sijoittaa 20 miljoonaa euroa Adanced Technology Centerin kehittämiseen Pariisiin. Keskuksessa on tarkoitus kehittää Uber Elevate – lentävien taksien palvelu, jonka yhtiö aikoo tuoda ainakin Dallasiin ja Los Angelesiin vuoteen 2020 mennessä. Uber suunnittelee julkaisevansa sen samalla myös kolmannessa, Yhdysvaltojen ulkopuolisessa kaupungissa, mutta se ei ole vielä kertonut kaupungin nimeä.
"Kiitos maailmanluokan insinöörien ja maan johtavan ilmailuosaamisen ansiosta Ranska on täydellinen valinta Uber Elevaten ja uusien teknologioiden kehittämiseen", Uberin toimitusjohtaja, Dara Khosrowshahi twiittasi tänään.
Syksyllä avattava keskus ei tule keskittymään pelkästään lentäviin takseihin. Uber on jo esitellyt kolme toimivaa prototyyppiä sen pienkoneen mallisista helikoptereista.
Uber ei keskity pelkän kulkuneuvon valmistamiseen, vaan aikoo palkata asiantuntijoita myös keinoälyn, koneoppimisen, ilmailunvalvonnan, kattojen latausasemien ja kaupunkisuunnittelun haasteisiin.
Uber kertoo lehdistötiedotteessaan, että sen ensimmäiset projektit liittyvät koneoppimiseen perustuvaan kuljetuksen kysynnän mallintamiseen, tiheästi liikennöidyn matalan ilmatilan simulaatiohin ja innovatiivisten ratkaisujen soveltamiseen EASA:n kaltaisten eurooppalaisten ilmailusäännösten vaatimusten mukaisiksi. Se aikoo myös kehittää älyverkkoja, joiden avulla tulevaisuuden sähkökäyttöisiä kulkuneuvoja pystyisi ladata sekä maassa että ilmassa.
Uber toteuttaa projektit yhteistyössä ranskalaisen École Polytechniquen kanssa.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Ei täysin itsenäinen kulkuneuvo
Lentävien autojen kehityksessä on käynnissä suoranainen kultakuume, joten Uberillä on kiire, jos se haluaa olla ensimmäinen palveluntarjoaja.
Kiinassa drone-valmistaja Ehang on esitellyt äskettäin täysin sähköisen, itsestään lentävän Ehang 184:n (katso video yläpuolelta).
Entiset Google-johtajat perustivat puolestaan Uudessa-Seelannissa Kitty Hawk -nimisen itsestään lentäviä takseja tarjoavan yrityksen, jonka on tarkoitus tulla markkinoille kolmen vuoden päästä.
Kilvassa on mukana myös suuren luokan yrityksiä, kuten Airbus ja Toyota sekä eri teknologiayhtiöitä.
Monet taksipalveluita kehittävät yritykset haluavat antaa lentovastuun keinoälylle, mutta Uber on päättänyt valita toisen lähestymistavan.
Uberin suunnitelmissa kerrotaan, että keinoälyä aiotaan käyttää lentäjän apuna, jotta alus pysyy lentoradalla. Käytännössä järjestelmä olisi kehittyneempi versio tämänhetkisestä autopilotista.
Yhtiö toimii, että järjestelmän ansiosta lentäjien ei tarvitsisi harjoitella 500-1200 tuntia lentääkseen Uber-takseja. Tarkoituksena on, että lentäjien ei tarvitsisi lentää muuten kuin poikkeustilanteissa.
Uber hakee tällä todennäköisesti nopeampaa pääsyä markkinoille, sillä autonomisten kulkuneuvojen suurimpana esteenä on tuntunut olevan hitaasti muuttuva lainsäädäntö.
- Uberin itsestään ajavan auton kolarista on julkaistu nyt alustava raportti
- Myös itsestään ajavat autot ovat kehittyneet nopeasti
Michael Hicks began his freelance writing career with TechRadar in 2016, covering emerging tech like VR and self-driving cars. Nowadays, he works as a staff editor for Android Central, but still writes occasional TR reviews, how-tos and explainers on phones, tablets, smart home devices, and other tech.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time