Tuleva Qualcommin toimitusjohtaja varoittaa, ettei piirisiruja koskevat saatavuusongelmat helpota ennen loppuvuotta
5G-pomo Cristiano Amon korvaa Steve Mollenkopfin kesäkuussa
Qualcommin tuleva toimitusjohtaja Cristiano Amon on varoittanut, ettei piirisirujen maailmanlaajuinen saatavuusongelma ole parantumassa kuin aikaisintaan loppuvuodesta 2021.
Covid-19:n aiheuttamat valtavat tuotanto- ja jakeluongelmat, valtion asettamat rajoitukset sekä muut pandemiarajoitteet ovat vaikuttaneet merkittävästi kuluttajaelektroniikan kysyntään ja tuotantoon, kuten älypuhelinten.
Monet ihmiset ovatkin joko siirtäneet tai hylänneet kokonaan uusien laitteiden ostoa joko taloudelliseen tilanteeseen vedoten, tai yksinkertaisesti siksi, ettei tuotetta ole ollut saatavilla. Tämä on johtanut puolestaan jälleenmyyjien tilauskantojen pienentymiseen, mikä on puolestaan vähentänyt tuotantomääriä ketjun alkupäässä.
- Valitsimme parhaat 5G-puhelimet
- Olemme koonneet listan parhaista tableteista yrityksille
Qualcommin saatavuusongelmat
Kysyntä on kuitenkin kasvanut odotettua nopeammin, mikä ei ole ainoastaan näkynyt mobiilialalla. Vastaava tilanne koskee myös autoja, pelikonsoleita ja monia muita tuotteita.
Gartnerin viimeaikaisen tutkimuksen mukaan pandemia on näkynyt monien tuotteiden kohdalla kasvaneessa myynnissä, kun ihmiset ovat yhä laajemmin alkaneet käyttää pilvipalveluja työntekoon ja koulutukseen. Tämä on osaltaan johtanut datakeskusteknologian kasvuun.
Kymmenen suurinta puolijohdekuluttajaa ovatkin kasvattaneet käyttöään yli kymmenellä prosentilla vuoden aikana, ja heidän markkinaosuus on noussut 40,9 prosentista 42 prosenttiin.
CNET:lle antamassaan haastattelussa Amon paljasti, että Qualcommilla on ollut hankaluuksia tuottaa älypuhelimiin tarvittava määrä piirisarjoja kasvaneen kysynnän täyttämiseksi.
Oletko ammattilainen? Tilaa meidän uutiskirjeemme
Rekisteröidy TechRadar Pro -uutiskirjeen tilaajaksi saadaksesi uusimmat uutiset, mielipiteet, artikkelit ja oppaat yrityksesi menestyksen parantamiseksi!
Hän kertoikin saatavuusongelman olevan henkilökohtaisesti hänen suurin haasteensa, kun hän siirtyy alan vaikutusvaltaisimman piirisirukehittäjän johtoon myöhemmin kesällä juuri 5G:n alkaessa yleistyä maailmalla.
"Jos kysyisit minulta, mikä pitää minut öisin hereillä, vastaisin että puolijohteisiin liittyvä jakelukriisi", hän kommentoi.
Vaikka Amon uskoo tilanteen helpottuvan loppuvuodesta, hän toivoo, että ala ottaisi tilanteesta opiksi ja kehittäisi tuotantoketjuja tulevia kriisejä varten.
Amon korvaa yhtiön toimitusjohtajana aiemmin toimineen Steve Mollenkopfin kesäkuussa. Hän on toiminut yhtiössä insinöörinä vuodesta 1995 lähtien.
Yhtiön tulevana johtajana 50-vuotias Amon vastaa Qualcommin puolijohdepuolesta sekä yhtiön 5G-laajennussuunnitelmien strategiasta.
5G tuo kuluttajien ja yritysten käyttöön entistä laajemman mahdollisuuden hyödyntää mobiililaitteita ja langatonta verkkoa laitteiden ja IoT-tuotteiden kohdalla. Tämä tarjoaa itsessään valtavan mahdollisuuden Qualcommille.
- Nämä ovat markkinoiden parhaat 5G-puhelimet
Lähde: CNET
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time