Startup-tapahtuma Slush tuo kansainvälisen yleisön loskaiseen Suomeen

Kuva: Petri Anttila
(Kuva: Petri Anttila)

Suomen suurin startup-tapahtuma Slush järjestetään tänään ja huomenna Helsingin Messukeskuksessa.

Slush on kasvattanut vuosi vuodelta merkitystään kainsainväliselle startup-alalle ja hakee vertaistaan jopa moniin kansainvälisiin tapahtumiin verrattuna. Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna 20 000 osallistujaa, 3 100 startupia ja 1 800 sijoittajaa. Osallistujia on peräti 130 eri maasta.

Päätapahtuma järjestetään Helsingissä jo 11. kertaa. Slushilla on pienemmät tapahtumat myös Tokyossa, Singaporessa ja Shanghaissa, mutta tärkein tapahtumapaikka on edelleenkin Helsinki.

Nimekkäitä puhujia – keskiössä tekijät

Slush on tyypillisesti sekoittanut kiinnostavia puhujia ja tärkeitä verkostoitumismahdollisuuksia uusille yrityksille. Tänä vuonna puhujapuolella kuullaan muun muassa Amazonin teknologiajohtaja Werner Vogelsia, Eventbriten perustaja Julia Hartzia ja Paypalin operatiivista johtajaa Bill Readya.

Tapahtuman tärkeimpänä voimavarana ovat kuitenkin lukuisat startupit, jotka pääsevät tutustumaan potentiaalisiin sijoittajiin ja esittelemään ratkaisujaan suurelle yleisölle. Tänä vuonna huomio kiinnittyy erityisesti menestyksen mahdollistajiin.

Kuluttajien kannalta kiinnostavin osa Slushia ovat tietysti lukuisat tuotejulkaisut, jotka antavat meille osviittaa tulevaisuuden ratkaisuista. Kerromme sinulle tänä vuonna kaikkein kiinnostavimmat tarinat vuoden tärkeimmästä startup-tapahtumasta.

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.