Siri vahvisti juuri kevään Apple-tapahtuman – näemmekö pian uuden iPad Pron?

Apple Event 2021 Siri
(Kuva: TechRadar)

Apple on vahvistanut virallisesti järjestävänsä yhtiön keväisen tapahtuman, jonka huhuiltiin aiemmin olevan mahdollisesti peruttu. Cupertinossa sijaitseva yhtiö on kuitenkin alkanut lähettää kutsuja käyttäjilleen, vahvistaen tapahtuman.

MacRumors uutisoi aiheesta ensimmäisenä ja kertoi, että kun Siriltä kysyttiin milloin seuraava Apple Event järjestetään, se vastasi "tiistaina 20. huhtikuuta, Apple Parkissa. Saat lisätietoja Apple.comista".

Aluksi meidän oli vaikea saada omiin Apple-tuotteisiimme samaa viestiä, mutta kun laitteen kielen vaihtoi Yhdysvaltain englanniksi, Siri vastasi alla mainitulla tavalla.

Viesti näyttäisi saapuvan toistaiseksi vain tietyillä alueilla asuville käyttäjille, ja Twitterissä useat käyttäjät ovat ilmoittaneet saaneensa viestin. Kyseessä voi tietenkin olla myös vahinko, ja Apple on sittemmin korjannut Sirin vastausta.

Kevättapahtumasta on ollut jo aiemmin puhetta muun muassa tunnetun Apple-vuotaja Jon Prosserin osalta, joka tosin väitti, että tapahtuma olisi järjestetty jo maaliskuussa. Hän päivitti myöhemmin ennusteensa huhtikuuhun.7

See more

Saadaanko uusi julkistus jo tänään?

20. päivä ei järjestetä tosin välttämättä ainoaa Apple-tapahtumaa tässä kuussa, sillä aavistuksen epäluotettavampi lähde @LeaksApplePro väittää, että yhtiö julkistaisi tänään lehdistötiedotteella uuden iPad Pron ja Magic Keyboardin. Lisäksi hän väittää, että Apple AirTagsit olisivat myöhästymässä.

Tosin hieman myöhemmin samainen vuotaja kertoi, ettei julkistusta nähdäkään mahdollisesti tänään. Hän on kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei tässä kuussa nähtäisi lainkaan tapahtumaa. Tämä sotisi taas täysin Sirin kommentteja vastaan.

See more

Vaikka Siri on paljastanut jo tapahtuman, odotamme edelleen virallista tiedotusta asiasta. Vaikka tapahtuman ympärillä on edelleen epäselvyyksiä, odotamme kuitenkin näkevämme jotain uutta 20. huhtikuuta.

Huhuttuihin Apple-tuotteisiin lukeutuvat muun muassa iPad Pro, iPad Mini 6, Apple AirTags, Apple AirPods 3 ja uusi Apple TV. Joskin näemmekö näistä mitään tulevassa tapahtumassa, on sitten eri asia.

  • WWDC 2021: milloin se järjestetään ja mitä siellä nähdään
Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.