Netflix nappasi uusien Narnia-sarjojen ja -elokuvien oikeudet itselleen
Netflix on ensimmäinen yhtiö, jolla on oikeudet koko Narnian tarinat -sarjaan.
Netflix tiedotti eilen, että se on allekirjoittanut sopimuksen, joka antaa yhtiölle oikeudet tuottaa kirjailija C.S. Lewis’n Narnian tarinat -fantasiakirjasarjaan perustuvia uusia tv-sarjoja ja elokuvia.
Toistaiseksi yhtiö ei ole avannut sopimuksen tarkempia yksityiskohtia tai paljastanut uusien Narnia-elokuvien ja -sarjojen tulevia julkistuspäiviä. Se kuitenkin tiedetään, että Netflix on kaikkien aikojen ensimmäinen yhtiö, jolle on myönnetty oikeudet kaikkiin kirjasarjan seitsemään osaan.
Projektien tuottajiksi Netflix on onnistunut saamaan rivin huippunimiä. Mark Gordan tunnetaan muun muassa Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvan tuottajana ja Douglas Gresham kaikki kolme aiempaa Disneyn Narnia-elokuvaa tuottaneena Narnia-konkarina. Kaksikkoa täydentää Vincent Sieber, jonka oli tarkoitus tuottaa sittemmin vesittynyt Disneyn neljäs Narnian tarinoihin perustuva Hopeinen tuoli -elokuva.
"On hienoa, että ihmiset eri puolilla maailmaa odottavat innoissaan näkevänsä lisää Narniaan perustuvaa sisältöä. Nykytuotanto ja -jakeluteknologia mahdollistavat sen, että kaikki pääsevät sukeltamaan Narnian maailmaan", tuottaja Douglas Gresham kommentoi Narnian Facebook-päivityksessä.
"Netflix tuntuu olevan paras alusta koko suuren yleisön tavoittamiseen", tuottaja kuvailee yhteistyötä.
Siirtymä perinteisistä elokuvista yhä suuremman käyttäjäjoukon tavoittaville suoratoistopalvelualustoille on kirjailija C.S. Lewis’n oikeuksia haltioivalta nimikköyhtiöltä erittäin fiksu liike. Yhtiöllä on ollut vaikeuksia saavuttaa yleisön suosio kassamagneetiksi nousseen Velho ja leijona -elokuvan (2005) jälkeen. Netflixin kanssa tehdyn sopimuksen odotetaankin toimivan Narnian fantasiamaailman uutena kasvojenkohottajana.
Narnian tuotanto-oikeudet täydentävät Netflixin korkeatasoista fantasiatarjontaa ja tarjoavat kilpailuvaltin Amazonin jättimäiselle, jopa yli miljardin dollarin budjetin Taru sormusten herrasta -sarjalle.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
- Kaipaatko uutta katseltavaa? Tutustu tästä viikottain päivitettävään parhaat Netflix-sarjat -artikkeliimme
Nick Pino is Managing Editor, TV and AV for TechRadar's sister site, Tom's Guide. Previously, he was the Senior Editor of Home Entertainment at TechRadar, covering TVs, headphones, speakers, video games, VR and streaming devices. He's also written for GamesRadar+, Official Xbox Magazine, PC Gamer and other outlets over the last decade, and he has a degree in computer science he's not using if anyone wants it.