Milloin seuraava iPhone julkaistaan? Tässä meidän syvällinen ennusteemme julkaisupäivästä

Uusi iPhone julkaistaan todennäköisesti jo alle kuukauden kuluttua. Apple ei ole vielä lähettänyt lehdistökutsujaan vuosittaiseen julkistustilaisuuteensa, mutta meillä on silti melko hyvä arvio siitä, milloin tapahtuma järjestetään.

TechRadarin ennustus iPhone 11:n julkaisupäiväksi on syyskuun 12. päivä.

Kävimme läpi kaikki aiemmat iPhone julkaisut saadaksemme tarkemman käsityksen yrityksen toimintatavoista ja merkeistä, jotka osoittavat julkaisupäivän lähenevän.

Aiempien iPhonejen julkaisupäivät

Tiistai 12.9.2017: iPhone X/8/8 Plus

Keskiviikko 7.9.2016: iPhone 7/7 Plus

Keskiviikko 9.9.2015: iPhone 6S/6S Plus

Tiistai 9.9.2014: iPhone 6/6 Plus

Tiistai 10.9.2013: iPhone 5S/5C

Keskiviikko 12.9.2012: iPhone 5

Tiistai 4.10.2011: iPhone 4S

Maanantai 7.6.2010: iPhone 4

Maanantai 8.6.2009: iPhone 3GS

Maanantai 9.6.2008: iPhone 3G

Tiistai 9.1.2007: iPhone

Mitä voimme siis päätellä tulevien iPhone 9:n, iPhone 11:n ja iPhone 11 Plussan julkaisupäivistä?

Apple on julkaissut uuden jo iPhone 5:stä lähtien uudet puhelimensa aina syyskuun toisella viikolla. Yhtiö on siis toiminut näin jo vuodesta 2012.

Valmistaja on siis julkaissut puhelimensa kyseisenä ajankohtana jo kuusi kertaa peräkkäin. Puolet julkaisuista on tapahtunut tiistaina ja toiset puolet keskiviikkona.

Tämän vuoden syyskuuta katsomalla näyttäisikin erittäin todennäköiseltä, että vuoden 2018 iPhone-mallit julkaistaisiin viikolla 37.

Todennäköisesti tilaisuus järjestettäisiin juuri tiistaina 11.9. tai keskiviikkona 12.9. Uskomme kuitenkin, ettei Apple halua julkaista uutuusmalliaan 9/11-tapaturman muistopäivänä 11.9.

Apple on järjestelmällisesti välttänyt julkaisemasta iPhone-mallejaan 11.9., joten uskomme valmistajan pitäytyvän linjassaan myös tänä vuonna.

Todennäköisin julkaisupäivä olisi siis keskiviikko 12.9.2018.

Entä sitten maanantai 10.9.?

Puhelin voitaisiin teoriassa julkaista myös maanantaina 10.9., mutta pidämme vaihtoehtoa epätodennäköisenä muutamastakin eri syystä.

Ensinnäkin, Apple ei ole julkaissut uutta iPhonea maantaina sitten vuoden 2010, kun se julkaisi iPhone 4:n WWDC-konferenssinsa yhteydessä.

Toiseksi, maantaille asetettu julkaisupäivä siirtäisi kaiken suunnittelun ja logistiset järjestelyt viikonloppulle. Tiistai tai keskiviikko ajoittuvat sen sijaan paremmin arkiseen työaikatauluun, joten etenkin media ja henkilökunta pystyvät varautumaan paremmin julkaisuun.

Viime vuonna Apple lanseerasi iPhone X:n "älypuhelinten tulevaisuutena". Tämän vuoden malleihin ei odoteta yhtä radikaaleja muutoksia.

Viime vuonna Apple lanseerasi iPhone X:n "älypuhelinten tulevaisuutena". Tämän vuoden malleihin ei odoteta yhtä radikaaleja muutoksia.

Entä syyskuun ensimmäinen viikko?

Apple on julkaissut uudet iPhone-mallit syyskuun toisella viikolla jo viimeisen kuuden vuoden ajan, joten aiemmista aikatauluista poikkeaminen olisi epätodennäköistä. Teoriassa viikkoa aiempi julkaisupäivämäärä ei olisi mikään mahdoton ajatus, mutta sille on kuitenkin muutama käytännön este.

Maanantai 3.9.2018 on Yhdysvalloissa kansallinen vapaapäivä, Labor Day. Puhelinta ei siis varmastikaan julkaistaisi sitä seuraavana päivänä, sillä monet potentiaaliset asiakkaat ovat vielä kotimatkalla perheidensä luota. Julkistustilaisuuteen voisi muutenkin olla hankalaa saada haluttua väkimäärää heti yleisenä loma-ajankohtana käytetyn pidennetyn viikonlopun jälkeen.

Toinen suuri este on syyskuun 5. päivään saakka jatkuva IFA 2018, joka järjestetään Berliinissä. Kyseessä on yksi maailman suurimmista tekniikkatapahtumista, joten iPhone kilpailisi mediahuomiosta myös lukuisten muiden tuotejulkistusten kanssa.

Voisiko julkistus tapahtua vasta myöhemmin?

Uuden iPhonen julkaisu on tapahtunut syyskuun toisen viikon jälkeen vain kerran: iPhone 4S:n tapauksessa lokakuussa 2011.

Tuolloin Apple haki vielä julkaisuaikatauluaan irroittaessaan iPhone-julkaisut erilliseksi tapahtumaksi WWDC-konferenssista. Tuon vuoden jälkeen julkaisu onkin tapahtunut aina syyskuussa.

Onkin erittäin epätodennäköistä, että Apple siirtäisi julkistustaan myöhemmäksi. Uusien iPhone-mallien myöhästyminen tulkittaisiin lisäksi mediassa valmistajan epäonnistumiseksi tai tulevien puhelinten yllättäväksi ongelmaksi, joten Apple pyrkii varmasti välttämään mahdollisen negatiivisen julkisuuden juuri ennen uusien mallien julkaisuajankohtaa.

John McCann
Global Managing Editor

John joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.