Microsoftin huhuttu taitettava tabletti saattaa saada erikoisen äänenvoimakkuussäätimen
Hiljattain paljastuneen patentin mukaan
Microsoftin uusi patentti on paljastanut, millä tavoin yhtiö aikoo mahdollisesti hyödyntää huhuiltua taskuun laitettavaa kaksinäyttöistä tablettiaan, jota kutsutaan tällä hetkellä projektinimellä Andromeda – Andromeda OS on erillinen käyttöjärjestelmä. Patentin mukaan laitteeseen integroidut kamerat tunnistaisivat ja säätäisivät äänenvoimakkuutta automaattisesti.
Käytännössä patentti on suunniteltu laitteen kahdelle näytölle, joissa kussakin voi pyöriä erilliset ohjelmat, jotka vaativat erilliset äänenvoimakkuudet. Lisäksi se ottaisi huomioon käyttäjän sijainnin ja etäisyyden kuhunkin näyttöön nähden.
Patentti itsessään kuvailee laitetta kannettavaksi tietokoneeksi, jossa on kaksi saranallista ja kameralla varustettua näyttöä.
Kameroissa on puolestaan kasvontunnistusohjelmistot, jotka pystyvät havaitsemaan, kumpaa näyttöä käyttäjä parhaillaan katsoo. Ja jos esimerkiksi molemmissa näytöissä olevat ohjelmat ovat äänellisiä, nostaa laite silloin käyttäjän tiiraileman ruudun äänenvoimakkuutta – ja vastaavasti vaihtaa osapuolia, jos myös käyttäjä siirtyy seuraamaan toista näyttöä.
Automatiikka havaitsee myös, jos toinen näytöistä on taitettu kokonaan pois ja on käyttämätön, jolloin se hiljentää äänenvoimakkuuden kokonaan siltä näytöltä.
Etäisyyslaskentaa
Patentissa mainitaan myös tilanteita, joissa kamera osaa mitata käyttäjän etäisyyden laitteesta. Jos käyttäjä kävelee poispäin laitteesta, säädetään äänenvoimakkuutta automaattisesti korkeammalle.
Automatiikan lisäksi laitteessa on toki myös perinteiset äänenvoimakkuussäädöt, joilla ääntä voi lisätä tai laskea itse. Oletettavasti laitteessa on myös mahdollisuus poistaa automatiikka kokonaan.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Kyseessä on kieltämättä yksi mielenkiintoisimmista patenteista, johon olemme törmänneet koskien Microsoftin huhuttua kaksinäyttöistä laitetta ja joka toimiessaan voisi olla varsin kätevä toiminto.
Olemme laitteen aiemmissa patenteissa nähneet muun muassa videopuheluihin suunnitellun saranallisen moninäyttöisen laitteen, sekä kaksinäyttöisen tabletin, jonka toinen näyttö muuttuu virtuaaliseksi näppäimistöksi imitoidessaan perinteistä kannettavaa.
Huolimatta useista patenteista emme ole kuitenkaan varmoja, julkaiseeko Microsoft koskaan tätä kaksinäyttöistä laitetta markkinoille. Yhtiö on nimittäin harkinnut vastaavan laitteen tekemistä jo vuosia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Joten toivotaan, että tällä kertaa tilanne on toisin.
Viimeisimpien huhujen mukaan saattaisimme nimittäin nähdä laitteen jo ensi vuoden aikana.
- Parhaat kannettavat vuodelle 2018
Lähde: Windows Central
Darren is a freelancer writing news and features for TechRadar (and occasionally T3) across a broad range of computing topics including CPUs, GPUs, various other hardware, VPNs, antivirus and more. He has written about tech for the best part of three decades, and writes books in his spare time (his debut novel - 'I Know What You Did Last Supper' - was published by Hachette UK in 2013).