Koulujen alku näkyi elokuun myydyimmissä puhelimissa
Listoilla oli poikkeuksellisen paljon edullisia puhelimia

Koulujen alku näkyi selvästi elokuun myydyimpien puhelinten listoilla.
”Elokuun listakärjessä korostuvat alle kolmensadan euron puhelimet, osittain luonnollisesti hyvien tarjouksien takia, mutta eritoten siksi että elokuu on kuuminta koululaisten puhelimien hankinta-aikaa”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
Aiemmista vuosista poiketen lapsille ostetaan tosin aiempaa kalliimpia ensipuhelimia, sillä monet lapset osaavat nykyään käyttää älypuhelinta jo ennen lukutaidon kehittymistä. Älypuhelimissa on myös lapsen turvallisuutta parantavia ominaisuuksia, kuten reaaliaikainen GPS-paikannus.
"Nykyään ensipuhelimiksi ostetaan arvokkaampia puhelimia kuin aiemmin, sillä puhelimesta on tullut entistä tärkeämpi väline jokapäiväisessä elämässä. Myös puhelimen suojaukseen panostetaan aiempaa huomattavasti enemmän. Suojakotelo tai -kuori ja panssarilasi hankitaan lähes aina samanaikaisesti puhelimen hankinnan yhteydessä", kommentoi Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki.
Toki listoilla näkyvät myös erilaiset Back to school -kampanjat, joiden myötä moni oppilas tai opiskelija on ostanut itselleen uuden puhelimen ennen kouluvuoden alkua.
”Puhelinmyynti veti hyvin elokuussa. Tuoreiden myyntitilastojen mukaan operaattoreiden osuus älypuhelinten myynnistä jatkaa kasvuaan kuluttajien ostaessa puhelimen yhä useammin omalta operaattoriltaan. Tämä näkyy myös siinä, että myydyimpien kännyköiden lista koostuu pääasiassa malleista, joita nostimme esiin omissa kampanjoissamme”, Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen kertoo.
Listasimme alle kolmen suurimman operaattorin myydyimmät puhelimet elokuussa:
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Elisa
- 1. OnePlus 6
- 2. Huawei P Smart
- 3. Honor 10
- 4. Apple iPhone 8
- 5. Apple iPhone SE
- 6. Samsung Galaxy J5
- 7. Huawei Mate 10 Lite
- 8. Apple iPhone X
- 9. Huawei P20 Lite
- 10. Nokia 130
Telia
- 1. OnePlus 6
- 2. Huawei Y6
- 3. Samsung Galaxy A5
- 4. Apple iPhone 8/8 Plus
- 5. Apple iPhone SE
- 6. Huawei P20 Lite
- 7. Honor 10
- 8. Samsung Galaxy A3
- 9. Huawei P Smart
- 10. Apple iPhone 7
DNA
- 1. Huawei P Smart
- 2. Honor 10
- 3. Huawei P20 Lite
- 4. Samsung Galaxy J3
- 5. Apple iPhone SE
- 6. Huawei Mate 10 Lite
- 7. Samsung Galaxy A3
- 8. Apple iPhone 8
- 9. Apple iPhone X
- 10. Honor 9 Lite
Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.