Piilotettu ominaisuus helpottaa iOS 14 -sovelluksissa liikkumista
Isku iPhonen selustaan

Apple paljasti aiemmin tällä viikolla ensimmäiset tiedonjyväset uudesta iOS 14 -käyttöjärjestelmästä, mutta ehdottomasti näppärin pikkulisäys jäi tuolloin kertomatta. Onneksi betaan osallistuneet kehittäjät ovat olleet hereillä, sillä ensitestaajat ovat havainneet näppituntumalle piilotetun uutuusominaisuuden.
Kuten 9to5Mac kertoo, iOS 14 tarjoaa uuden Back Tap -ominaisuuden. Sen avulla puhelimessa voi liikkua pelkästään laitteen selkämystä näpäyttelemällä.
Selustan voi jakaa kahteen tai kolmeen alueeseen, joihin saa kytkettyä erilaisia pikatoimintoja aina volyympin vaihtamisesta kuvakaappaukseen tai ruudun lukitsemiseen.
- Apple paljasti Big Sur -käyttöjärjestelmän
- WWDC 2020: Kaikki julkistukset iOS 14:stä MacOS Big Suriin ja Applen omiin prosessoreihin
- Arvostelussa iPhone SE (2020)
Mikäli Patently Apple on tietojensa kanssa oikeassa, Apple on jo hyvän aikaa kehittänyt uutta näpäytyksiin pohjautuvaa ohjausta. Idean kerrotaan alkujaan tosin lähteneen liikkeelle iPadien puolelta.
Saattaa hyvinkin olla, että iPhone 12 sisältää kyseisen ominaisuuden erillisen tunnistimen avulla. Tällä hetkellä iPhoneissa ei nimittäin ole mukana teknologiaa, joka havaitsisi reunojen painallukset. Onkin siis todennäköistä, ettei kyseistä ominaisuutta ole tulossa ainakaan vanhempiin laitteisiin.
iOS 14:n julkinen beta käynnistyy heinäkuussa, jolloin pääsemme testaamaan miten ominaisuus sekä muut uutuudet varsinaisesti toimivat. Lopullista toimivuutta sekä iPhone 12 -älypuhelinta jouduttaneen odottamaan loppuvuoteen asti.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

How to watch The Gorge online from anywhere – stream Anya Taylor-Joy sci-fi horror with Apple TV+ free trial

Onko tässä iPhone SE 4? Applen odotettu puhelin näyttäytyy kuvissa ja vaikuttaa saapuvan hiukan odotettua myöhemmin

Samsung Galaxy S25 Edgen vuotaneet Geekbench-tulokset herättävät kysymyksiä