Haluatko saada uuden OnePlus 6:n ensimmäisten joukossa? Mene pop-up-kauppaan!
Kaupat tulevat Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun
Jos haluat saada uuden OnePlus 6:n ensimmäisten joukossa, raivaa kalenterisi tyhjäksi 21.5.
Puhelin julkistetaan virallisesti 16.5., mutta sen voi saada käsiinsä jo viikon päästä julkaisusta, sillä kiinalaisvalmistaja aikoo avata lukuisia pop-up-kauppoja ympäri maailmaa. Mikä parasta, Suomeen avataan enemmän kauppoja kuin mihinkään toiseen maahan koko Euroopassa. Olettaisimme siis, että merkin suomalaisfaneilla on hyvät mahdollisuudet poistua kaupasta uutuuspuhelin kädessään.
Tapahtuman ideana on päästää ihmiset kokeilemaan uutta OnePlus 6:tta, saamaan mukaansa kaikenlaista mainostavaraa, nauttimaan ruuasta ja juomasta – sekä tietysti tärkeimpänä hankkimaan itse puhelimen samalta istumalta.
Aikainen lintu madon nappaa
OnePlus kehottaa tulevia OnePlus 6:n omistajia saapumaan hyvissä ajoin, sillä puhelinten, ruoan ja mainostuotteiden määrä on rajallinen.
Suomessa tilaisuudet järjestetään Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Näet kauppojen tarkat osoitteet ja aukioloajat valmistajan omilta sivuilta.
Emme ole saaneet vielä virallista tietoa OnePlus 6:n hinnasta, mutta tämänhetkisten huhujen perusteella sen odotetaan olevan kalliimpi kuin edeltävä OnePlus 5T.
Saamme senkin suhteen varmistuksen 16.5. OnePlussan julkaistessa uuden lippulaivansa.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
- Tässä vielä koko listaus OnePlussan pop-up-kaupoista:
EUROOPPA 21.5. - Lontoo, Englanti
- Pariisi, Ranska
- Berliini, Saksa
- Milano, Italia
- Utrecht, Hollanti
POHJOISMAAT 21.5. - Helsinki, Suomi
- Tampere, Suomi
- Oulu, Suomi
- Turku, Suomi
- Kööpenhamina, Tanska
- Aarhus, Tanska
- Tukholma, Ruotsi
POHJOIS-AMERIKKA 21.5. - New York, Yhdysvallat
- San Francisco, Yhdysvallat
KIINA 21.5. - Peking
- Chengdu
- Guangzhou
- Shanghai
- Shenzhen
INTIA 21.5. ja 22.5. - Ahmedabad
- Bengaluru
- Chennai
- Hyderabad
- Kolkata
- Mumbai
- New Delhi
- Pune
John joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.