EA haastaa Fortniten ilmaispelattavalla Apex Legendsilla
Battle royale -räiskintää Titanfall-kehittäjiltä

EA on onnistunut yllättämään monet julkistamalla vaivihkaa uuden ilmaispelattavan battle royale -räiskintäpelin, Apex Legendsin. Sen myötä julkaisija saa markkinoille oman vastineensa viime vuosien suosituimmiksi peleiksi nousseille Fortnitelle ja PUBG:lle.
Pelin kehityksestä vastaa Respawn Entertainment, ja se sijoittuu studion aiempaan Titanfall-universumiin. Apex Legends on kuitenkin joukkuepohjainen räiskintäpeli, jossa kolmihenkinen tiimi taistelee 57 muuta pelaajaa vastaan matsien ykkössijasta.
Apex Legends poikkeaa kuitenkin Fortnitesta ja muista genren peleistä lisäämällä kuvioihin kahdeksan hahmoluokkaa, jotka tarjoavat yksilöllisiä pelityylejä. Käytännössä toteutus muistuttaa hieman Fortniten ja Overwatchin risteytystä.
- Sonyn PS4-myynnit ylittivät 91 miljoonaa, mutta tahti on hidastumassa
- Xbox Scarlett saattaa olla ensimmäinen PC-grafiikkatasolle yltävä konsoli
- Nintendolla on ainakin yksi yllätyspeli luvassa vuodelle 2019
Battle royalea titanfallmaisesti
Apex Legendsissa joudutaan silti Fortniten tapaan etsimään aseita ja parempia varusteita kartalta vältellen vastustajia, kunnes oma varustelu on kunnossa.
Mutta vaikka kyseessä on Titanfall-universumiin sijoittuva peli, pelaajat eivät saa ohjattavakseen minkäänlaisia mech-robotteja saati pääse juoksentelemaan pitkin seiniä. Kyseiseisistä ominaisuuksista muodostui pelisarjalle ominaiset elementit, joten näiden pois jääminen saattaa aiheuttaa pettymyksiä fanien keskuudessa.
Ja muun muassa Kotakun mukaan Apex Legends on saattanut korvata täysin kolmannen Titanfall-pelin. Verkkolähteiden mukaan Titanfall 3:n kehitys olisikin lopetettu ja keskitetty resurssit sen sijaan juuri Apex Legendsiin.
Pelin kehitys onnistuttiin pitämään salassa aivan viime metreille asti, sillä sitä esiteltiin ainoastaan suljettujen ovien takana valikoiduille toimittajille vasta viime viikolla. Varsinainen julkistus ja julkaisu tehtiin kuitenkin yllättäen tällä viikolla.
Apex Legends on pelattavana ilmaiseksi PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.
- Lue lisää: Tässä ovat vuoden 2019 parhaat PC-pelit
Get daily insight, inspiration and deals in your inbox
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.