Apple Watch 8:n kanssa voi saapua kaksi muutakin kelloa

Apple Watch 7 asfaltilla
(Kuva: TechRadar)

Apple valmistautuu ensi vuoteen kaikilla sylintereillä. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että pohjoisamerikkalaisella teknologiajätillä on työstössä jopa viisi uutta Macia. Viimeisimmän tiedon mukaan Applen huhutaan kehittävän iPhone 14:n lisäksi kolmea uutta älykelloa. 

Applen uusista laitteista uutisoi ensiksi 9to5Mac. Uskottava vuotajan, Ming-Chi Kuon, mukaan kehitteillä on Apple Watch 8, mutta myös Apple Watch SE 2 sekä Apple Watch -urheilukello.  

Kuo lisää, että myös iPhone SE 3 näkee päivänvalon vuonna 2022. Puhelimen ei odoteta olevan kaikkein jännittävin malli, koska se on todennäköisesti enemmän tai vähemmän samanlainen kuin iPhone SE (2020)

Puhelimeen on spekuloitu edeltäjänsä ulkoasua ja kolmen gigatavun RAM-muistia. Kokonaisuutena uuden SE:n arvellaan olevan vain vähän suorituskykyisempi kuin aiemman sukupolven malli. Kyseistä puhelinta saattaa seurata vuoden 2023 iPhone SE, jossa voi vuorostaan olla isompi näyttö ja neljä gigatavua RAM-muistia.

Punainen iPhone SE

Seuraava iPhone SE voi muistuttaa paljon edeltäjäänsä. (Image credit: Future)

Kuo ei paljasta, milloin laitteiden on määrä saapua. Aiempien sukupolvien julkistuksista voi kuitenkin vetää joitain valistuneita arvauksia. iPhone SE 3 saattaa paljastua Applen kevättapahtumassa joko maaliskuussa tai huhtikuussa. Kaikki kolme uutta Apple Watch -mallia voivat sen sijaan saapua yhdessä iPhone 14 -sarjan kanssa – luultavasti syyskuussa.

Vaikka Kuo onkin usein oikeassa, kellojen olemassa olo on vielä spekulointiasteella. Kelloista vain Apple Watch 8 on varma.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta. 

TOPICS