Apple TV Plus tuodaan Samsungin televisioihin
Osa Applen isompia suunnitelmia?

Jos satut omistamaan Samsungin television ja olet harkinnut Apple TV Plus -palvelun tilaamista loppuvuodesta, sinua on lykästänyt.
Samsung julkisti IFA 2019 -lehdistötilaisuudessaan lisäävänsä Applen uuden suoratoistopalvelun omiin televisioihinsa, joten käyttäjien ei tarvitse enää ostaa Apple TV:tä saadakseen palvelua itselleen. Samsung on samalla ensimmäinen ulkopuolinen yhtiö, jonka televisioilla voi katsoa Applen tulevaa palvelua.
- Apple TV Plus vs Netflix: miten ne eroavat toisistaan?
- Nämä ovat parhaat Samsungin televisiot juuri nyt
- QLED TV: Samsungin paneeliteknologia avattuna
Aiheesta ei kerrottu tällä kertaa kuitenkaan sen enempää, joskin Samsung vahvisti Apple TV Plussan tukevan Bixbyä, Smart Guidea sekä Airplay 2:ta, joten lähetykset voi myös suoratoistaa iPhonelle tai iPadille.
Vihollisia vai ystäviä?
Uutinen on mielenkiintoinen myös siksi, että Samsung ja Apple ovat olleet pitkään kovia kilpailijoita älypuhelinmarkkinoilla. Mutta samaan aikaan Samsung on noussut yhdeksi suurimmaksi ulkopuoliseksi tukijaksi Applen televisioiden osalta.
Yhtiö oli yksi ensimmäisiä, jotka tarjoutuivat ottamaan Apple TV -sovelluksen laitteisiinsa, jolloin käyttäjät pystyivät ostamaan ja katsomaan iTunesissa olevia elokuvia ja sarjoja suoraan Samsungin televisioiden kautta. Apple TV Plus -tuen myötä yhteistyö jatkuu entistä syvemmälle.
Apple TV Plus -palvelua ei kuitenkaan julkaista vasta kuin loppuvuodesta 2019 tai mahdollisesti jopa alkuvuodesta 2020, joten emme tiedä tarkemmin, milloin tuki lisätään Samsungin televisioihin. Todennäköisesti näemme mahdollisuuksien ilmestyvän joihinkin Samsungin televisioihin tulevien kuukausien aikana.
- IFA 2019 on Euroopan suurin teknologiaan keskittyvä messu. TechRadar on paikan päällä Berliinissä raportoidakseen uusista julkistuksista ja uutisista koskien televisioita, kelloja ja muita laitteita.
TechRadar-uutiskirje
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.