Skip to main content

iPhonen, iPadin, Macin tai Apple TV:n ostajat saavat Apple TV Plussan vuodeksi kaupan päälle

(Image credit: Apple)

Apple TV+ on Applen suuri yritys panna kapuloita Netflixin, Amazon Primen ja HBO:n rattaisiin. Palvelu esiteltiin alun perin jo kesäkuussa 2019 järjestetyssä WWDC-kehittäjäkonferenssissa, mutta Apple paljasti hinnan ja julkaisupäivän vasta tänään. 

Julkaisupäiväksi asetettiin marraskuun 1. päivä, ja hinnoittelu asettui houkuttelevasti vain 5,99 euroon kuussa. Apple TV+ on siis selvästi halvempi kuin kilpailijansa.

Apple lupasi vieläpä, että kaikki iPhonen, iPadin, Macin tai Apple TV:n ostajat saavat palvelun ilmaiseksi käyttöönsä vuodeksi.

Hinnoittelu onkin erittäin kilpailukykyinen esimerkiksi Netflixiin tai Disney+:aan verrattuna. Kaiken lisäksi Applen tilausta pystyy käyttämään samaan aikaan jopa kuusi ihmistä. 

Netflix maksaa jo halvimmallaankin 7,99 euroa, mutta neljä laitetta sisältävä tilaus maksaa jo 15,99 euroa.

"Parhaat alkuperäissarjat"

"Tavoitteenamme on tuoda katsojillemme parhaita alkuperäistarinoita televisio- ja elokuvamaailman luovimmilta ihmisiltä", Applen toimitusjohtaja Tim Cook totesi iPhone 11:n julkistustilaisuudessa. Hän paljasti samalla, että Apple TV+:n alkuperäissarjojen trailereita oli katsottu jo yli 100 miljoonaa kertaa.

Applen hinnoittelu on erittäin agressiivinen, mutta on hyvä myös muistaa, että Apple TV+:n tarjonta on ainakin alkuun selvästi suppeampaa kuin Netflixissä. On myös varsin todennäköistä, että hinta nousee tulevaisuudessa tarjonnan kasvaessa.