Metroid Prime 4: Beyond sai viimein julkaisuikkunan
Switchin Iisakin kirkko
Metroid Prime 4 on sittenkin näkemässä päivänvalon. Nintendo esitteli vuosikausia hiljaiseloa viettänyttä peliä 18. kesäkuuta järjestetyssä Nintendo Direct -presentaatiossa. Samalla teoksen nimeksi vahvistettiin Metroid Prime 4: Beyond.
Nimi ei ole suinkaan ainoa maistiainen tulevasta. Pelin kerrottiin ilmestyvän vuonna 2025 eli peräti kahdeksan vuotta alkuperäisen julkistuksen jälkeen.
Esitelty traileri keskittyy Samus Aranin taisteluun. Kun sankaritar laskeutuu klassikkoaluksellaan planeetalle, siirtyy kuvakulma tuttuun ensimmäiseen persoonaan. Vauhdikas toiminta viittaa Switchin joutuvan koetukselle, sillä sulava ruudunpäivitys ei vanhalla konsolilla ole enää itsestäänselvyys.
Pätkän aikana annetaan kyytiä avaruuspiraateille, esitellään Samusin ikonisia kykyjä sekä skannataan ympäristöä. Peli myös vaikuttaa pysyttäytyvän aiempien Prime-osien tapaan avoimessa maailmassa.
Mielenkiintoisena juttuna nähdään Syluxin paluu. Hahmo nähtiin Metroid Prime Huntersissa sekä lyhyesti Metroid Prime 3: Corruptionissa. Nyt kun Dark Samus on poissa, lienee Sylux todennäköisin pääpahis.
Metroid Prime 4: Beyond ilmestyy vuonna 2025, joten on mahdollista että peli nähdään Switchin sijaan odotetulla Nintendo Switch 2 -seuraajalla. Saapuuko teos molemmille alustoille samanlaisena vai ei, siitä kuultaneen lisää loppuvuoden aikana.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Rhys WoodHardware Editor