AMD:n RDNA 3 -näytönohjaimet saapumassa kauppoihin odotettua myöhemmin

An AMD Radeon RX 6750 XT on a table
(Kuva: Future)

AMD:n odotetut RDNA 3 -näytönohjaimet ovat huhujen mukaan saapumassa joulukuun ensimmäisellä viikolla.

Tiedon takana on näytönohjainmarkkinoista perinteisesti hyvin perillä oleva Twitter-käyttäjä Greymon55. Hänen mukaan seuraavan sukupolven näytönohjaimien aikataulu on viivästynyt noin viikolla. Tämän perusteella RX 7000 -mallisto saapuu kauppoihin joulukuun ensimmäisten päivien aikana.

See more

Twiitti sai monet epäilemään mahdollisia ongelmia virtaliitäntöjen ja -adapterien kanssa. Nämä Greymon kuitenkin kielsi toteamalla, että viivästyksen taustalla ei ole tekniikkaan liittyviä ongelmia.

Muuntimet ovat aiheuttaneet ongelmia monille kilpailevan Nvidia’s RTX 4090 -näytönohjaimen käyttäjälle. Nvidian ongelmana ovat olleet uutisoinnit sulaneista piuhoista, jotka juontavat todennäköisesti juurensa liitäntöjen huonoon kiinnitykseen.

Mitä ilmeisimminkin AMD ei kuitenkaan kärsi RDNA 3 -näytönohjaimissaan samasta ongelmasta. Valmistajan Scott Herkelman on jo aiemmin ehättänyt kieltää väitteet siitä, että AMD seuraisi Nvidian ratkaisuja. Toistaiseksi emme vielä tiedä mitä ratkaisua RDNA 3 -mallit käyttävät. Oletuksena on kuitenkin 3 x 8 -pinninen liitäntä.


RDNA 3 -näytönohjaimien julkaisuajankohta lähestyy

Kun julkaisuun on aikaa enää viikkoja, vuodot viivästyksestä ovat saaneet monet pelkäämään pahinta.

Puheet joulukuisesta julkaisusta eivät kuitenkaan ole tuulesta temmattuja. Olemme jo aiemmin kuulleet väitteitä samaisesta ajankohdasta, sillä Enthusiastic Citizen kertoi taannoin RDNA 3 -näytönohjaimien saapuvan kauppoihin joulukuun ensimmäisellä puoliskolla. Tältä osin Greymonin tiedot ovat yhtenevät, vaikkakin aikaikkuna on rajattu vain kuukauden ensimmäiseen viikkoon.

Oli miten oli, joutunemme odottamaan RX 7000 -sarjaa joulukuulle asti. Ennusmerkkien perusteella näemme todennäköisesti kaupoissa ensimmäiseksi mallit RX 7900 XT ja 7800 XT.

Mallisto esitellään marraskuun 3. päivä, joten kuulemme tuolloin lisää tulevista näytönohjaimista.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti