Alustojen välinen pelaaminen saapuu viimein PS4:lle

(Kuva: Activision; Infinity Ward)

PS4-pelien kehittäjille on näytetty vihreää valoa mahdollisuudelle lisätä heidän peleihinsä alustojen välinen pelituki, kunhan se testataan ensin sisäisesti eri alustojen kanssa.

Sony on ollut pitkään alustojen välistä pelaamista vastaan, mikä on herättänyt pelaajissa ihmetystä, miksi Sony ei halua liittyä mukaan Fortniten ja Rocket Leaguen kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Muut alustat ovat sen sijaan tarjonneet pelaajille yhä enenevissä määrin mahdollisuuksia alustojen väliseen pelaamiseen, ja Xbox One -pelejä on voinut pelata PC-pelaajien ja jopa Nintendo Switch -pelaajien kanssa jo pidempään. Nyt Sonyn suunta näyttäisi olevan kuitenkin muuttumassa.

Lähestyessämme PS4:n elinkaaren loppua monet voivat todeta alustojen välisen pelituen lisäämisen olevan hieman turhan myöhäistä. Toisaalta Call of Duty: Modern Warfaren ja Doom Eternalin kaltaisten suurten alustojen välistä pelaamista tukevien nimikkeiden myötä loppuaika saattaa olla suurta alustojen välisen pelaamisen juhlaa. Kenties näemme tuen myös Apex Legendsissä?

Teoriassa tuki on myös mahdollista lisätä jo olemassaoleviin PS4-peleihin, mutta näemme todennäköisesti tuen enenevissä määrin tulevissa peleissä.

Lisäksi PlayStation 5 pilkottaa jo horisontissa – todennäköisesti Xbox Scarlettin kanssa jouluna 2020 – joten Sonyn ele näyttää hyvältä seuraavan sukupolven konsoleiden alustojen välistä pelaamista ajatellen.

Seuraavan sukupolven kilpailu

Yllä oleva perustuu perustuu Sony Interactive Entertainmentin puheenjohtaja Jim Ryanin Wiredin haastattelussa antamaan kommenttiin, jonka hän antoi puhuessaan PlayStation Now -palvelun uudesta hinnoittelusta.

Ryan vihjaili, että PS4:n nykyinen valta-asema konsolimarkkinoilla ei välttämättä riitä toistamaan saavutusta PlayStation 5:n kohdalla: "Historiallisesti kärkipaikalla olevan alustan voittaminen myös seuraavalla kerralla ei ole järin suuri – – joten merkittävä tavoite asemassani on välttää juuttumasta omaan mielihyvään."

Konsolisodat eivät kuitenkaan pääty pelkästään alustojen väliseen pelitukeen, mutta sen myötä koko terminologia sodankäynnistä saattaisi vähentyä, mikä olisi ainoastaan hyvä asia kaikille pelaajille.

  • PS5-pelit: kaikki tähän mennessä julkistetut pelit
Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.