5G kasvattanut jalansijaa Suomessa – jo kolmannes myytävistä puhelimista 5G-valmiita

5G
(Kuva: Shutterstock)

5G-verkkoteknologia on kasvattanut jalansijaansa jo parin vuoden ajan, eikä suunta näytä olevan hiipumassa. Nyt DNA Kauppa kertoo kuluttajienkin kiinnostuneen nimenomaan 5G-puhelimista.

DNA Kauppa kertoo 5G-puhelimien osuuden nousseen lokakuussa jo peräti 30 prosenttiin myydyistä malleista.

Harppaus on hurja, sillä vielä kesäkuussa lukema oli vaatimattomat neljä prosenttia. Tämän jälkeen vauhti on kuitenkin kiihtynyt kuukausi kuukaudelta, sillä heinäkuussa osuus oli 7 %, elokuussa 15 % ja syyskuussa 20 %.

DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko perustelee kiinnostusta erityisesti keskihintaisten 5G-puhelimien saapumisella.

”Moni on ymmärtänyt, että hankkimalla 5G-laitteen jo nyt siitä pääsee hyötymään täysimittaisesti älypuhelimen noin kolmevuotisen elinkaaren aikana. Kyseessä on ikään kuin investointi lähitulevaisuuteen, jolloin 5G:n mahdollisuudet kasvavat huomattavasti nykyisestä ja tarve 5G-laitteille on aivan eri kuin tällä hetkellä."

"Lisäksi 5G-mallin vaihto- tai jälleenmyyntiarvo pysyy seuraavat vuodet huomattavasti korkeampana kuin 4G-mallin. Tilannetta voi verrata siihen, että jollain on yhä 3G-puhelinmalli – sitä myydessä tuskin saa enää suurtakaan korvausta."

Nostaako iPhone 12 lukeman yli 50 prosentin?

Mennyt kesä ja syksy ovat olleet vielä hidasta kasvun aikaa. Siinä missä lippulaivamallit toivat 5G-tuen jo alkuvuodesta, erityisesti edullisempien mallien saapuminen on tuonut nopeamman verkkoteknologian yhä lähemmäs suomalaisia. Samalla myös 5G-alue on kasvanut voimakkaasti, joten se ylittää nyt jo lähes kaksi miljoonaa suomalaista.

Oman lukunsa aiheuttavat erilaiset uutuusmallit. Mukana on niin iPhone 12 -sarjan kaltaisia puhelimia, joissa on pelkästän 5G, sekä sitten valinnanvaraa jättäviä malleja. Aavikko näkee syynä valinnanvaran sekä luontaisen puhelinevoluution.

”Nyt ja lähikuukausina ollaan tilanteessa, jossa jopa samasta puhelinmallista löytyy 4G- ja 5G-versio niin, että hintaeroa on vain 50–100 euroa. Tästedes jokunen 4G-malli tippuu pois kuukausittain ja korvautuu 5G-mallilla. Toki valmistajatkaan eivät halua viedä liian nopeasti valikoimaansa eteenpäin tiputtamalla hyvin myyviä 4G-malleja pois turhan aikaisin."

"Kevääseen mennessä uskon 5G-laitemyynnin saavuttaneen jo 50–60 prosentin osuuden uusista puhelimista, ja vuoden tai puolentoista päästä ylivoimaisesti suurin osa uutena myytävistä älypuhelimista on jo 5G:tä tukevia.”

Mikäli mietit uuden älypuhelimen hankkimista, kannattaa kurkistaa mielestämme parhaiden 5G-puhelimien listamme.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.