Merkittävä Wear OS -älykellovalmistaja jää taistosta pois – tuki nykylaitteille jatkuu

Fossil Gen 6
Fossil Gen 6 ei ole saamassa enää jatkoa. (Kuva: Fossil)

Vielä muutama vuosi sitten hyvässä nosteessa Wear OS -älykelloillaan ollut Fossil jättäytyy pois älykellokilpailusta. Yhtiö vahvisti, ettei siltä ole enää lupa odottaa uusia malleja.

Fossilin edustaja Amanda Castelli perusteli strategista päätöstä "älykellomarkkinoiden merkittävällä muutoksella". Hän korosti The Vergen haastattelussa Fossilin keskittyvän vastaisuudessa "ydinosaamiseensa".

Asiaa on epäily jo hetken aikaa, sillä yhtiön tuorein älykello Fossil Gen 6 julkaistiin syyskuussa 2021. Tämän jälkeen ei ole esitelty uusia laitteita, eivätkä huhutkaan ole antaneet osviittaa kehityksessä olevista tuotteista.

Fossil on Castellin mukaan tukemassa nykyisiä älykelloja "muutaman tulevan vuoden ajan". Mikäli ranteessa on siis valmistajan älykello, ei sillä tarvitse vielä heittää vesilintua.

Mitä vaihtoehtoja on tarjolla?

Apple Watch Ultra 2 watch face and straps

Älykelloja piisaa jokaiseen lähtöön. (Image credit: Apple)

Vaikka ratkaisu on odotettu, voidaan sitä pitää silti valitettavana. Fossil oli houkutteleva älykellomerkki Android-käyttäjille jo silloin, kun Google Pixel Watch oli vasta huhujen asteella.

Nyt kun Fossil ei ole enää kovinkaan houkutteleva vaihtoehto, on Wear OS -älykelloa etsivän syytä kääntää katse Google Pixel 2:n, Samsung Galaxy Watch 6:n tai Samsung Galaxy Watch 6 Classicin suuntaan.

Mikäli taskussasi on iPhone, kannattaa ennemmin valita Apple Watch 9 tai Apple Watch Ultra 2. Alustariippumatonta vaihtoehtoa etsiville taasen parhaat Garmin-älykellot voivat olla houkutteleva hankinta, sillä ne toimivat niin Android- kuin iOS-laitteiden kanssa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti
Read more
Paras älykello Apple Watch Ultra ja Samsung Galaxy Watch 6 vaaleanvihreällä TechRadar-taustalla
Paras älykello 2025: valitsimme vuoden kiinnostavimmat älykellot
Google Pixel Watch 3 on TechRadar background
Paras Android-älykello 2025: valitse ranteeseen Android-puhelimesta kaiken irtiottava malli
Honor Watch 5 Ultra
Honor haastaa älykellomarkkinat – Watch 5 Ultra -huippumallissa jopa 15 päivän akkukesto
Paras Fitbit: Fitbit Versa 3 ja Charge 5 punaisella TechRadar-taustalla
Paras Fitbit 2025: Apuri urheilulliseen arkeen
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Xiaomi smart band 9 on a violet
Paras edullinen aktiivisuusranneke 2025: vertailimme huokeimmat mallit
Latest in Älykellot
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Honor Watch 5 Ultra
Honor haastaa älykellomarkkinat – Watch 5 Ultra -huippumallissa jopa 15 päivän akkukesto
OnePlus Watch 3 typo
OnePlus Watch 3 viivästyy nolon mokan vuoksi
Garmin Tactix 8
Garmin julkisti uuden superkellon – tähtäimessä sotilas- ja seikkailukäyttäjät
Garmian Descent G2
Garmin julkaisi urheilukellon ja sukellustietokoneen yhdistävän huippumallin
Polar Grit X2 Pro watch on the ground with clock face and step count
Black Friday -huipputarjouksessa Polar Grit X2 Pro ja kaksi muuta erinomaista suomalaista treenikelloa
Latest in Uutiset
Nintendo Switch Lite
Nintendo Direct esittelee Switchin viimeisiä pelijulkaisuja
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin