Arvostelussa Apple Watch 9

Applen älykello tuo muutamia pieniä ja oivaltavia parannuksia

Apple Watch 9 ihmisen ranteessa
(Image: © Future)

TechRadar Yhteenveto

Apple Watch 9 julkaistiin hieman keskeneräisenä, sillä erityisesti sen keskeisin uutuusominaisuus saadaan vasta jälkikäteen ilmestyvällä päivityksellä. Tästä huolimatta uutuuskellossa on runsaasti hyvää. Parantunut S9-prosessori sekä jo pilottivaiheessa vakuuttanut kaksoisnäpäytys-ominaisuus tekevät mallista Applen parhaan peruskellon tähän mennessä. Ympäristöystävällisemmät materiaalit tuovat mukavan lisätuntuman, minkä lisäksi entistä kirkkaampi näyttö on tervetullut uudistus. Valitettavasti kehnoon akkukestoon ei ole kuitenkaan saatu tälläkään kertaa muutosta.

Hyvää

  • +

    Kirkkaampi ja parempi näyttö

  • +

    Oivaltava kaksoisnäpäytys

  • +

    Uusi S9-siru

Huonoa

  • -

    Sama vanha 18 tunnin akkukesto

  • -

    Identtinen muotoilu

  • -

    watchOS 10:n uudistukset saatavissa myös aiemmille malleille

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

Apple Watch 9 - Pika-arvio

Applea on syystäkin moitittu muutaman viime vuoden aikana hyvin maltillisista, iteratiivisista päivityksistä. Apple Watch 9 on askel oikeaan suuntaan, sillä sen suurin myyntivaltti on kokonaan uusi Kaksoisnäpäytys-ominaisuus. Se ei valitettavasti ole kuitenkaan käytössä vielä julkaisun hetkellä, vaan lisäys saapuu päivityksen myötä loppuvuodesta 2023.

Kirkkaampi näyttö ja laitteeseen sisäänrakennettu Siri-virtuaaliavustaja ovat tervetulleita uudistuksia. Vaikka juuri mikään muu ei olekaan muuttunut, tekevät pienet parannukset mallista peruskäyttäjille tämän hetken parhaan Apple Watchin. Ainoat selkeät vaihtoehdot ovatkin selvästi edullisempi Apple Watch SE 2 sekä kestävämpi lippulaivamalli Apple Watch Ultra 2.

Apple on ottanut konkreettisia askeleita paljon puhumaansa ympäristöystävällisyyteen. Vihreät arvot näkyvät materiaalivalinnoissa kauttaaltaan. Sisuksissa oleva uusi Ultra Wideband -siru taasen on oivallinen lisä iPhone 15 -puhelimien omistajille, sillä se mahdollistaa entistä tarkemman Missä on...? -ominaisuuden käytön. Valitettavasti siru vaatii etsittävään laitteeseen samanlaisen, joten työkalu on rajattu tässä vaiheessa Apple Watch 9:iin, Apple Watch Ultra 2:een ja iPhone 15 -puhelimiin.

Apple Watch 9 on turvallinen valinta vuosiksi eteenpäin, sillä Applen päivityslupaukset ovat osoittautuneet poikkeuksellisen hyviksi. Kun nykyinen watchOS 10 -ohjelmisto on saatavissa aina Apple Watch 5:lle saakka, voi uusimman perusmallin luottaa pysyvän relevanttina niin ikään usean vuoden ajan. Ja kun Ultra Wideband -siru päätyy tulevaisuudessa yhä useampaan Applen tuotteeseen, saa siitäkin enemmän iloa irti.

Valitettavasti kokonaisuus kompastuu Applen perisynteihin. Kellossa on aivan liian tutuksi tullut 18 tunnin akkukesto, minkä lisäksi kokovaihtoehdot, ohjelmisto sekä muotoilu ovat samat kuin viimeisten vuosien kelloissa. Kyseessä onkin monin tavoin turhan iteratiivinen päivitys. Itsessään se on erinomainen laite, mutta mikäli ranteessa on entuudestaan Apple Watch 8 tai Apple Watch 7, on päivitystä vaikea perustella.

Apple Watch 9 - Tekniset tiedot

Swipe to scroll horizontally
Row 0 - Cell 0 Apple Watch Series 9 (41 mm)Apple Watch Series 9 (45 mm)
HintaAlkaen 459 €Alkaen 489 €
Mitat41 x 35 x 10,7 mm45 x 38 x 10,7 mm
Paino32,1 grammaa (alumiini)38,7 grammaa (alumiini)
KehysAlumiini tai ruostumaton teräsAlumiini tai ruostumaton teräs
Näyttö352 x 430 / OLED Retina Display396 x 484 / OLED Retina Display
GPS KylläKyllä
Akkukesto18 tuntia18 tuntia
LiitettävyysBluetooth 5.3, Wi-Fi, CellularBluetooth 5.3, Wi-Fi, Cellular
VedenkestävyysKyllä, WR50 (uinninkestävä)Kyllä, WR50 (uinninkestävä)

Apple Watch 9 - HInta ja saatavuus

Apple Watch Series 9 ihmisen ranteessa näyttämässä säätietoja

Koolla on väliä ainakin hinnan puolesta. Apple Watch 9:n hintahaitari on valtaisa. (Image credit: Future / Matt Evans)
  • Hinta alkaen 459 €
  • Kaksi kokovaihtoehtoa: 41 mm ja 45 mm
  • Vaihtoehtona ruostumattomasta teräksestä valmistettu versio

Apple Watch 9 julkistettiin valmistajan syyskuun 12. päivä 2023 järjestämässä Wonderlust-tilaisuudessa. Kello on sittemmin saapunut kauppoihin, ja sitä saa Suomessa monilta jälleenmyyjiltä. Laitteen suositushinta lähtee 459 eurosta, jolla saa alumiinisen 41 mm version ilman Cellular-puhelinominaisuuksia. Tällöin värivaihtoehtoina ovat pinkki, keskiyön, tähtivalkea, hopea ja punainen (Product RED). 

Edullisinta älykellomallia ei voi yhdistää internettiin ilman langatonta Wi-Fi-verkkoa tai vieressä olevaa puhelinta. Sen sijaan GPS-paikannus toimii sellaisenaan ilman lisälaitteita.

Mikäli kellosta haluaa kookkaamman 45 mm, liittymää tukevan tai ruostumattomasta teräksestä valmistetun version, on luonnollisesti kaivettava hieman syvemmältä taskun pohjalta.

Esimerkiksi alumiininen 45 mm kello maksaa pelkällä GPS:llä 489 € ja GPS+Cellularilla  609 €. Mikäli haluat vielä ruostumattomasta teräksestä valmistetun version erikoishihnalla, nousee loppulasku rannekkeesta riippuen vähintään 859 ja enintään 1 159 euroon. Hintaa onkin itsessään hieman hankala arvostella, sillä loppulasku asettuu valinnoista ja tarpeista riippuen todella leveään väliin.

Jos haluat Applen parhaan kellon, on syytä kääntää katse kestävämpään ja urheilutarpeisiin enemmän keskittyvään Apple Watch Ultra 2:een. Tällöin hinta nousee luonnollisesti vieläkin korkeammaksi.

Arvosana hinnasta: 4/5

Apple Watch 9 - Muotoilu

Apple Watch Series 9 ihmisen ranteessa

Apple tarjoaa useita erilaisia rannekkeita, jotka sopivat moniin eri tilanteisiin. (Image credit: Future / Matt Evans)
  • Runsaasti kierrätysmateriaaleja
  • Muotoilultaan identtinen edeltäjän kanssa
  • Uusi väri sekä tuoreita rannekkeita

Kuten viimeisten vuosien aikana on tullut harmillisen tutuksi, Apple ei ole tavannut ottaa älykellojensa muotoilussa järin suuria riskejä. Tälläkään kertaa pyörää ei ole keksitty uudelleen, vaan yhtiö luottaa hyväksi todettuun tyyliin. Mikäli haluaa hieman toisenlaisen kokemuksen, on syytä kääntää katse Apple Watch Ultraan. Perusmallissa on nimittäin tutut kaksi eri kokoa, sama vanha digitaalinen kruunu, perinteikäs sivupainike, mikrofoni sekä kaiutin. Ulkoisesti kyseessä on käytännössä sama kello kuin Apple Watch 8.

Käyttöönotto on muotoilun tavoin hiottu oivalliseen kuntoon jo hyvän aikaa sitten. Kellon saa toimintavalmiiksi todella sutjakasti digitaalista kruunua, sivupainiketta sekä kosketusnäyttöä hyödyntämällä. Tuore watchOS 10 -ohjelmisto on erittäin sulava ja looginen käytettävä. Uuden widgettipinon avulla on entistä helpompi nähdä kaikki tarpeellinen kerralla sekä vaihtaa sovellusta.

Widgetit ovat yksi isoimmista käyttöön vaikuttavista muutoksista pitkään aikaan. Tämä ei kuitenkaan aiempien vuosien mallien omistajien onneksi ole Apple Watch 9:n yksinoikeus, sillä samainen watchOS 10 -ohjelmisto on saatavissa aiempiin malleihin aina Apple Watch 5:tä myöten.

Apple on viimeisten vuosien aikana nostanut ekologisuuden tikunnokkaan, ja Apple Watch 9 vie tämän entistä pidemmälle. Valmistaja kertoo tuotteen olevan yhtiön ensimmäinen täysin hiilineutraali tuote. Tähän on päästy kierrätysmateriaaleja hyödyntämällä, minkä lisäksi ympäristötietoisuus kattaa kaikki välivaiheet aina laitteen toimituksesta lähtien.

Ekologiset pyrkimykset näkyvät kauttaaltaan. Jopa itse myyntipaketti on neljänneksen aiempaa pienempi, jotta samoihin laatikoihin ja rahtikuormiin mahtuu enemmän vempaimia.

Apple Watch Series 9 review

Rannekkeet ovat kierrätysmateriaalien vuoksi entistä persoonallisempia. (Image credit: Future / Matt Evans)

Olemme puineet Applen hiilineutraalisuuteen keskittyviä väittämiä jo aiemmin, joten emme lähde kertaamaan aiempaa. Itse laitteessa muutokset eivät pahemmin näy, mutta sen sijaan rannekkeet ovat saaneet ekologisuuden nimissä mielenkiintoisia uudistuksia. Esimerkiksi tavallinen sport loop -urheiluranneke on valmistettu peräti 82-prosenttisesti kierrätysmateriaaleista. Silikonikumista ja fluoroelastomeerista valmistettu hihna on taasen uinninkestävä ja tekstuuriltaan hyvin omanlaisensa. Kun materiaalit ovat kierrätettyjä, hihnoissa on selvää persoonallisuutta. Tätä voi pitää hauskana yksityiskohtana vierekkäin vertaillessa.

Uusi pinkki värivaihtoehto ei todennäköisesti ole jäänyt kesän Barbie-leffahitin katsojilta huomaamatta. Aiemmilta vuosilta tutut tähtivalkea, keskiyö, hopea ja punainen ovat puolestaan erittäin tervetulleita paluumuuttajia. Mikäli haluaa ruostumattomasta teräksestä valmistetun Apple Watch 9:n, on värivaihtoehdoissa valittava kultaisen, hopean ja grafiitin väliltä.

Arvosana muotoilusta: 4/5

Apple Watch 9 - Ominaisuudet

Apple Watch Series 9 review

watchOS 10 on saatavissa Apple Watch 5:lle ja sitä uudemmille älykelloille. (Image credit: Future / Matt Evans)
  • Kaksoisnapautus on oivallinen lisä
  • Uusi Ultra Wideband -siru helpottaa arkea
  • Siri seuraa terveystietojasi

Vaikka painikkeet ja näppäimet ovat pysyneet ennallaan, on Apple onnistunut kaivamaan hihastaan yhden innovaation. Uusi kaksoisnapautus (Double Tap) keräsi runsaasti huomiota julkistustilaisuudessa siitäkin huolimatta, että se saapuu käytettäväksi vasta lokakuisella päivityksellä. Ominaisuus hyödyntää kiihtyvyysmittaria ja gyroskooppia, joiden avulla se tulkitsee tarkoituksellisen liikkeen. Vahinkoeleitä on pyritty muutoinkin minimoimaan, sillä uusi näpäytys vaatii kellon katsomista ennen kuin aktivoituu käyttöön. Tämän jälkeen kaksoisnapautus tekee erilaisia asioita käytössä olevasta sovelluksesta riippuen. Esimerkkeinä on mainittu musiikkitoiston aloitus ja pysäytys, puheluun vastaaminen sekä herätyskellon torkutus.

Ensimmäiset kokemuksemme kaksoisnapautuksesta ovat erittäin positiiviset. Pelkäsimme kellon reagoivan eleeseen ailahtelevalla tarkkuudella, mutta käytännössä se toimi juuri kuten pitikin. Eleellä tehty toimi onnistui jokaisella kerralla riippumatta sovelluksesta.

Toinen merkittävä ominaisuusuudistus koskee toisen sukupolven Ultra Wideband -sirua. Sen avulla esimerkiksi kadonneen iPhone 15 -puhelimen etsiminen onnistuu entistä helpommin, kun siru antaa suunnan lisäksi arvioidun etäisyyden. Jotta ominaisuus toimii halutulla tavalla, täytyy vastakkaisessakin laitteessa olla samainen Ultra Wideband -siru. Tämä rajaa hyödyt toistaiseksi uusimpiin iPhone-puhelimiin sekä Apple Watch 9:iin ja Apple Watch Ultraan, mutta tulevaisuudessa valikoiman voi olettaa laajentuvan. Ominaisuudessa on joka tapauksessa rutkasti potentiaalia.

Älykellossa on sisäänrakennettu Siri-virtuaaliavustaja, joten laitteen ei tarvitse olla enää yhteydessä verkkoon ominaisuuden toimimiseksi. Muutos on valtaosalle vähäpätöinen, mutta se voi tarjota osalle kaivattua mielenrauhaa yksityisyyden osalta. Enää ei siis tarvitse pelätä, että terveyteen liittyvät tiedot kiertäisivät verkossa.

Toki on syytä muistaa, että Apple korostaa kaikkien tietojen pysyvän joko laitteessa itsessään tai olevan salatussa muodossa. Tämän vuoksi pelko tietojen vuotamisesta vääriin käsiin on hyvin pieni. Vaan yksityisyyden osalta on vaikea olla liian tarkka.

Arvosana ominaisuuksista: 4/5

Apple Watch 9 - Suorituskyky

Apple Watch Series 9 Smart Stack

Älykäs pino -ominaisuus kertoo entistä enemmän yhdessä näkymässä. (Image credit: Future)
  • Päivittäisessä käytössä loistava
  • Entistä kirkkaampi näyttö
  • Akkukesto turhauttaa vuodesta toiseen

Emme pureudu kovinkaan syvälle watchOS 10:n syövereihin kahdesta syystä. Ensinnäkin olemme käyttäneet Apple Watch 9 -älykelloa viikon verran yhdessä iOS 17 -ohjelmistolla varustetun iPhone 13:n kanssa. Viikko olisi tähän turhan lyhyt aika. Toinen syy on yksinkertaisesti se, että watchOS 10 on saatavissa Apple Watch 5:lle ja sitä uudemmille kelloille, joten se tarjoaa hyvin vähän uniikkia sisältöä uusinta kelloa varten.

On silti myönnettävä, että watchOS 10 tuntuu merkittävältä parannukselta. Älykäs pino (Smart Stack) -ominaisuus kerää näytille olennaisia ja ajankohtaisia tietoja eri sovelluksista. Sen avulla esimerkiksi sähköpostien läpikäynti, uutisotsikoiden selaus, sään katsominen sekä Spotifyn käyttö onnistuu entistä vaivattomammin.

Sinänsä widgettien ja listojen käyttö on tuttua erityisesti Garminin älykelloista, mutta Apple lähestyy tilannetta eri suunnasta. Siinä missä kilpakumppani keskittyy yksinomaan terveystietoihin, Apple ottaa ilon irti simppeleistä animaatioista ja värityksistä. Kun näytön virkistystaajuuskin on kohdillaan, on listan selaaminen todella miellyttävää. Käyttöliittymä on hiottu viimeisen päälle, ja varsinaisia sovelluksia täytyy käydä avaamassa manuaalisesti vain ani harvoin.

Kaksoisnäpäytys ei ole tämän arvostelun kirjoitushetkellä vielä käytössä, joten joudumme sen osalta tyytymään testitilaisuudessa mahdollistettuun syyniin. Tämän vuoksi emme myöskään halua ottaa vielä liiaksi kantaa sen käytännöllisyyteen arjessa. Ominaisuus kuitenkin sinänsä toimi toivotulla tavalla. Niin ikään Siri-virtuaaliavustaja osoittautui merkittävästi aiempaa nopeammaksi.

Jo aiemmin mainittu yksityisyydensuoja on Sirin kohdalla keskeinen tekijä. Nyt avustajalta voi kysyä lisätietoja pelkäämättä asian leviämistä verkkoon. Se jää vielä nähtäväksi, vähentääkö kaksoisnäpäytyksen käyttö Sirin hyödyntämistä entisestään.

Mittasimme Apple Watch 9:llä juoksulenkin sekä vuorikiipeilyn erillisinä päivinä. Jälkimmäinen nousu ei ollut yhtäjaksoinen, vaan matkan varrella pysähdyttiin napostelemaan eväitä ja nauttimaan maisemista. Mittaustulokset osoittavat Apple Watch 9:n seurannan olevan samanlainen kuin aiempien vuosien älykelloissa. Ranteeseen kerätyt tulokset kertovat vauhdista, sykkeestä ja GPS-paikannuksesta. Kattavammat tiedot sykealueista ja muista yksityiskohdista vaatii sovelluksen syövereihin uppoutumista. Kun tiedot synkronoi kolmannen osapuolen AllTrails-sovellukseen, päivittyivät tiedot ranteeseen näytille ilman pienintäkään tarvetta iPhonen esiin kaivamiselle.

Apple Watch Series 9:n urheiluseuranta

Treeniseuranta antaa tutut tiedot aktiviteetin lukemista. (Image credit: Future / Matt Evans)

Suorituskykynsä osalta Apple Watch 9 on samalla viivalla edeltäjänsä kanssa. Julkistuksen lomassa pelästyimme uuden 2 000 nitin OLED-näytön syövän akun tyhjäksi turhan nopeasti, mutta onneksi tämä osoittautui turhaksi peloksi. Kello jaksaa yhdellä latauksella noin 20 tuntia. Näytön kirkkautta voi vaihdella kolmen vaihtoehdon välistä, joista keskimmäinen osoittautui enemmän kuin riittäväksi. Mikäli kirkkauden haluaa nostaa tappiin, on sillä väistämättä pieni vaikutus virrankulutukseen.

Onko maksimikirkkaudelle kuitenkaan tarvetta? Kun kello oli ranteessa aurinkoisena syyspäivänä, riitti Retina-näytön peruskirkkaus vaivatta miellyttävään käyttökokemukseen. Arvostelujakson aikana ei kertaakaan tullut tilannetta vastaan, jossa olisi suoranaisesti tarvinnut nostaa nitien määrää tavallista korkeammalle.

Yksi asia on vielä lopuksi nostettava esille: Apple Watch 9 on ladattava joka päivä. Tämä tuntuu nykyisin lähes anteeksiantamattomalta, sillä jopa viimevuotinen Apple Watch Ultra jaksaa yhdellä latingilla 36 tunnin ajan. Valitettavasti perusmallisto jatkaa aiempien vuosien tiellä. Pienet parannukset toki tuovat lisää arvoa arkeen ilman akkukeston heikentymistä, mutta tämä osa-alue pitäisi silti saada kuntoon. Onneksi latausnopeus on sentään hyvä.

Toimituksemme Alex Walker-Todd totesi keskusteluhetkessä varsin nasevasti, että Applen vuosipäivitykset tuovat mieleen palosammuttimen. Ne hiovat kokonaisuutta hieman, mutta toimivaa laitetta itsessään ei ole selvästikään tarvetta keksiä uudelleen. Tämä pätee myös Apple Watch 9 -älykelloon. Se on kaksoisnäpäytyksen verran edeltäjäänsä parempi, mutta siinäpä se sitten onkin.

Arvosana suorituskyvystä: 4/5

Apple Watch 9 - Arvosana

Swipe to scroll horizontally
Osa-alueKommenttiArvosana
HintaHinta vaihtelee koon, ominaisuuksien ja materiaalien perusteella ääripäästä toiseen, mutta pelättyä hinnannousua ei nähty.4/5
MuotoiluEntistä ekologisempi kokonaisuus yhdessä mainion watchOS 10 -ohjelmiston kanssa tekevät vaikutuksen.4/5
OminaisuudetKaksoisnäpäytys on mullistava lisä, mutta myös muut muutokset parantavat kokemusta.4/5
SuorituskykyKäyttökokemus on arjessa sulava ja monipuolinen. Akkukesto jättää silti tänäkin vuonna happaman maun suuhun.4/5

Kannattaako Apple Watch 9 ostaa?

Apple Watch Series 9 review

Ultra Wideband -siru on toistaiseksi vain uusimpien Apple Watchien ja iPhone 15 -puhelimien yksinoikeus. (Image credit: Future / Matt Evans)

Osta, jos...

Omistat vanhan Apple Watchin

Jos ranteessasi on yhä Apple Watch 5 tai Apple Watch 6, viimeisten vuosien pienet päivitykset ovat kasautuneet selvästi paremmaksi kokonaisuudeksi.

Haluat käyttää kelloa vaivatta

Nopeampi Siri-virtuaaliavustaja sekä Kaksoisnäpäytys mahdollistavat käytön myös silloin, kun kätesi ovat varattu muualle.

Huolehdit yksityisyydestäsi

Sisäänrakennettu Siri ei jaa tietoja verkkoon, joten kuukautiskierron kaltaiset henkilökohtaiset asiat jäävät yksinomaan laitteen tietoon.

Älä osta, jos...

Omistat tuoreen Apple Watchin

Ellet todella tarvitse Kaksoisnäpäytystä, Apple Watch 9 on turhan samanlainen viimeisten vuosien älykellojen kanssa.

Käytät Android-puhelinta

Tämä on itsestään selvää, mutta koska Applen ekosysteemi vaatii kellon rinnalle iPhonen, ei Android-puhelimen omistajille ole tarjolla juuri mitään.

Kaipaat kestävää älykelloa

Mikäli esimerkiksi harrastuksesi vie sinut vuorikiipeilemään tai muutoin vain astetta kovempiin ympäristöihin, kannattaa kääntää katse ennemmin Apple Watch Ultra 2:n suuntaan.

Harkitse myös näitä vaihtoehtoja

Swipe to scroll horizontally
Row 0 - Cell 0 Apple Watch Series 9 (41 mm)Garmin Foreruner 265Apple Watch Ultra 2
HintaAlkaen 459 €519 €Alkaen 909 €
Mitat41 x 35 x 10,7 (mm)46,1 x 46,1 x 12,9 (mm)49 x 41 x 14 (mm)
Paino32,1 grammaa (alumiini)47 grammaa61 grammaa
Kehys/RunkoAlumiini tai ruostumaton teräsGarmin Foreruner 265Alumiini tai ruostumaton teräs
Näyttö352 x 430 / OLED Retina Displays416 x 416 / AMOLED, Corning Gorilla Glass -suojalasi502 x 410 / OLED Retina Display
GPSKylläGPS, Beidou, Glonass, Galileo, SatIQKyllä
Akkukesto18 tuntia13 päivää (20 tuntia GPS-paikannusta)36 tuntia
LiitettävyysBluetooth 5.3, Wi-Fi, CellularBluetooth 5.2, ANT+, Wi-FiBluetooth 5.3, Wi-Fi, LTE
Water resistant?Yes, WR50 (swimproof)Yes, 5ATMYes, WR100 (waterproof)
Garmin Forerunner 265

Garmin Forerunner 265

Jos etsit älykästä kelloa seuraamaan liikkumistasi ja terveyttäsi, on Garminin vaihtoehto houkutteleva.

Lue koko arvostelu.

Apple Watch Ultra 2

Apple Watch Ultra 2

Applen lippulaivakellossa on paras näyttö, jonka olemme älykellossa kuunaan nähneet. Myös muut ominaisuudet ovat astetta paremmat. Kyseessä onkin tämän hetken paras Apple Watch.

Lue koko arvostelu.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti