Grand Theft Auto 6 viivästyi ja sai julkaisupäivän

Grand Theft Auto 6
(Kuva: Rockstar Games)

  • Huippuodotettu GTA 6 viivästyy
  • Julkaisupäiväksi vahvistettiin 26.5.2026

Rockstar Games on viimein paljastanut odotetun Grand Theft Auto 6:n julkaisupäivän. Samassa yhteydessä kuitenkin kerrottiin ikäviä uutisia, sillä teoksen julkaisu lykkääntyy puolisen vuotta.

Tiedotteessa vahvistettiin avoimen maailman rikospelin julkaisupäiväksi 26. toukokuuta 2026. Aiemmin teoksen summittaiseksi julkaisuikkunaksi oli annettu vuosi 2025.

Tekijät ilmoittivat asiasta pahoitteluiden kera:

"Olemme pahoillamme että julkaisu tapahtuu myöhemmin kuin odotettiin. Kiinnostus ja innostus uuden Grand Theft Auton ympärillä inspiroi koko tiimiä. Haluamme kiittää tuestanne ja maltistanne sillä välin kun viimeistelemme pelin."

"Jokaisen julkaisemamme pelin tavoite on täyttää ja ylittää odotukset, eikä Grand Theft Auto 6 tee tähän poikkeusta. Toivottavasti ymmärrätte meidän tarvitsevan lisää aikaa saadaksemme aikaan toiveenne ja odotuksenne ylittävän pelikokemuksen."

Lopuksi tekijät vielä heittivät vettä hypekiukaalle kertomalla lisätietojen olevan tulossa "pian".

Ensimmäinen GTA 6 -traileri julkaistiin joulukuussa 2023. Videota on katsottu YouTubessa yli 251 miljoonaa kertaa.

Teos vie pelaajat fiktiiviseen Leonidan osavaltioon, joka on sarjassa aiemmin nähdyn Vice Cityn keskus. Pelissä seurataan Lucian sekä tämän rikoskumppanin pakomatkaa lain kylmältä kouralta.

Analyytikot ovat povanneet teoksen olevan "yksi viihdealan historian suurimmista julkaisuista". Teoksen ennakkomyyntien povataan ylittävän jopa miljardin dollarin rajapyykin.

Teos julkaistaan toukokuussa 2026 PlayStation 5:lle, Xbox Series X:lle sekä Xbox Series S.:lle

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti