Xiaomin kahdesta kohtaa taittuva puhelin vilahti uudella videolla

Xiaomin taitettava puhelin
Kuva: Xiaomishka (YouTube)

Suurin osa tekniikkaintoilijoista odottanee tällä hetkellä Galaxy Foldin ja Huawei Mate X:n myyntipäivää, mutta kulisseissa on kehitteillä myös edullisempi vaihtoehto.

Xiaomin perustaja Lin Bin julkaisi jo aiemmin lyhyen videon yhtiön kehittämästä kolmeen osaan taittuvasta puhelimesta, mutta nyt Weiboon oli ilmestynyt täysin uusi video Xiaomin tulevasta laitteesta. Voit katsoa kyseisen videon alta:

Videon lähde: Xiaomishka (YouTube)

Xiaomi liittyy taitettavien puhelinten kilpailuun

Xiaomi ei ole paljastanut vielä mitään ominaisuuksia tai teknisiä tietoja puhelimesta, mutta uuden videon perusteella käyttöliittymä näyttäisi ainakin pohjautuvan pelkkiin eleisiin. Kyseessä on myös tähän mennessä ensimmäinen puhelin, jonka molemmat puolet taittuvat sisäänpäin. Ratkaisun etuna on se, että taitokset jäävät symmetrisesti puhelimen sivuille.

10 sekunnin video ei kerro meille paljon uutta Xiaomin taitettavasta puhelimesta, mutta se osoittaa ainakin sen, että puhelimen käyttöliittymä vaikuttaisi jo melko optimoidulta. Näyttö vaihtoi eri tilojen välillä luontevasti, eikä kuvassa esiintynyt mitään pätkimistä. 

Samsung Galaxy Foldilla on sen sijaan ollut muutaman lähteen mukaan ongelmia Chrome-sivujen uudelleenlataamisessa, kun puhelimen taittaa auki tai kiinni. Korealaisvalmistaja kykenee kuitenkin todennäköisesti korjaamaan asian ohjelmistopäivityksellä ennen laitteen saapumista myyntiin.

Xiaomin uuden taitettavan puhelimen odotetaan maksavan noin 1 000 euroa, mikä on käytännössä puolet vähemmän kuin Samsungin ja Huawein taitettavien puhelinten kohdalla. Jos hintalappu pysyy niin matalana, Xiaomi saattaisi tuoda taitettavat puhelimet aivan uuteen hintaluokkaan.

Siddharth Chauhan
Siddharth Chauhan is the Consumer Technology Reporter at Digit India. He used to work as an Assistant Editor at TechRadar India