Xiaomi Mi 11T -älypuhelin vaikuttaisi tulevan kahdella uudella innovaatiolla

Xiaomi Mi 10T Pro
The Xiaomi Mi 10T Pro. (Kuva: Future)

Älypuhelinten markkinat eivät pysähdy pitkäksi aikaa, koska kaikki odottavat lempipuhelinvalmistajaltaan uusia ominaisuuksia. Tällä kertaa uusia tuulia tarjoaa Xiaomin tuleva lippulaivamalli Mi 11T, jonka kaksi mahdollista innovaatiota saavat teknologiafanien purjeet pinkeäksi. 

PhoneArenan lähteet kertovat, että Xiaomin huippumalli voi tulla uudella
innovaatiolla, jossa etukamera on asennettu näytön alle. Tämän lisäksi Xiaomi julkaisee puhelimensa myös UWB-teknologialla (ultra-wideband), joka voi olla tuntuva kilpailuvaltti markkinoilla. 

Näytön alla piileskelevä etukamera on huhu, joka on kuultu aiemminkin, ja samaista teknologiaa on uumoiltu myös Samsung Galaxy S22 -älyluuriin. Teknologia on vielä varsin uusi keksintö, eikä se TechRadarin arvostelun mukaan toimi vielä kovinkaan hyvin. 

UWB-tukea ollaan nähty myös joissain viimeisimmissä iPhoneissa ja Samsungeissa, mutta myös Apple AirTag -paikannuslaitteessa. Kyseessä on teknologia, jossa hyödynnetään matalan energian radioaaltoja tarkkojen mittausten suorittamiseen. Xiaomilta ei ole nähty vielä omaa versiotaan UWB:stä, mutta asia voi muuttua pian.

Valitse lippulaivasi

Alkuperäinen vuoto viittaisi ominaisuuksien saapuvan Xiaomin puhelimiin vielä tänä vuonna, kenties Xiaomi Mi 11 -mallin jatkajaan. Mi 11T -versio näkee päivänvalon syyskuussa. 

On myös mahdollista, että yhtiö viivästyttää ominaisuuksia Xiaomi Mi 12 -malliin saakka. Tässä tapauksessa UWB-teknologiaa ja näytön alla piilevää etukameraa päästäisiin testaamaan vasta ensi vuoden alkupuolella, mikäli kiinalainen yhtiö pysyy aikataulussaan.

Kummatkin uutuusominaisuuksista ovat tällä hetkellä älypuhelinmarkkinoiden kuuminta teknologiaa, eikä Xiaomi ole aikaisemmin epäröinyt uusien toimintojen julkaisemista.

Myös tuleva iPhone 13 tuo mitä luultavammin UWB-teknologiaa kuoriensa väliin tukeakseen AirTag-paikannuslaitetta, mutta näytön alle asennettua etukameraa tullaan tuskin näkemään. 

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.