Apple-analysti Ming-Chi Kuo on osoittanut olettavansa erinomainen lähde ennustamaan kalifornialaisyhtiön tulevia tuotejulkaisua – vaikka kaikki ennusteet eivät olekaan osuneet täysin oikeaan.
Tuottelias analysti julkaisi jälleen jo perinteeksi muodostuneen raporttinsa Applen seuraavista suuntaviivoista. Kuon aiempi, heinäkuussa julkaistu raportti keskittyi lähinnä Maceihin, mutta tällä kertaa keskiössä ovat iPad Pro 3, iPhone 9 ja Apple Watch 4. Raportista kertoi ensimmäisenä MacRumors.
Kuo aloitti kertomalla tulevasta iPad Pro 3:sta. Hän uskoo odotetusti, että Apple tuo ammattikäyttöön tarkoitettuun tablettiinsa iPhone X:stä tutun Face ID -kasvojentunnistuksen. Yllättävämpi arvio on kuitenkin se, että Apple luopuisi omasta Lightning-liitännästään ja toisi tilalle tavallisen USB-C-liitännän.
"Face ID -tuen lisäksi odotamme uusien iPad Pro -mallien tärkeimmän muutoksen olevan Lightning-liitännän korvaaminen USB-C:llä. Se yhdistettäisiin uuteen 18-wattiseen muuntajaan, jossa ei olisi enää irrotettavaa johtoa", Kuo kertoo.
Kuo huomauttaa, että tämän vuoden iPhone-malleissa olisi kuitenkin edelleen Lightning-liitäntä. Asia on ollut tapetilla jo aiemminkin, kun EU ilmoitti pohtivansa, täytyykö sen pakottaa Apple vaihtamaan Lightning-liitäntänsä USB-C:hen yhtenäisen latausstandardin luomiseksi.
Lisää ennusteita
iPhoneista puheen ollen: Kuo uskoo, että edullisempi 6,1 tuuman LCD-näytöllä varustettu iPhone julkaistaan vasta lokakuussa (kuukausi myöhemmin kuin iPhone XS ja iPhone XS Plus) Kyseessä olisi luultavasti sama iPhone XC, josta kirjoitimme eilen.
Kuo ennustaa myös tämän vuoden Apple Watch -mallistoa kertomalla, että "jokainen malli saa aiempaa ohuemmat reunat, tukee sydänsähkökäyrää ja on varustettu keraamisilla takakuorilla" (osassa nykyisistä malleista on komposiittinen takakuori).
Keraamiset takakuoret tulevat meille uutena tietona, mutta olemme kuulleet aiemminkin huhuja 15 % suuremmista näytöistä, sydänsähkökäyrätuesta ja jopa nähneet, miltä Apple Watch 4:n näytön resoluutio näyttäisi käytännössä.
Vaikka tämänkertainen analyysi keskittyykin juuri mobiililaitteisiin, Kuo kertoo hieman myös uudesta MacBookista. Analystin mukaan edullinen MacBook korvaisi nykyisen 12-tuumaisen MacBookin. Siihen tulisi muun muassa MacBook Prosta tuttu Touch ID -sormenjälkitunnistin.
- Englanninkielinen sivustomme kokosi myös kaikki viimeisimmät uutiset ja huhut uusista iPhoneista