Tulevat iPhone- tai iPad-mallit saattavat suojata näytön ulkopuolisilta katseilta

iPad Air 4
(Image credit: TechRadar)

Apple saattaa olla kehittämässä teknologiaa, jonka avulla iPhonet ja iPadit muuttuisivat entistä turvallisemmiksi käyttää julkisissa tiloissa, kun käyttäjä tarkastelisi herkkäluontoisia dokumentteja.

Apple Insider on löytänyt "katseriippuvaiseksi näyttösalaukseksi" nimetyn patentin, joka on myönnetty 4. toukokuuta. Siinä yhtiö kuvailee järjestelmän, jonka avulla iPhone tai iPad seuraisi käyttäjänsä silmien liikettä tietääkseen, mitä kohtaa dokumentista luetaan.

Käyttäjän lukemat kohdat näkyisivät normaalisti, mutta kaikki muu ruudulla oleva teksti muutettaisiin vaikeaselkoiseksi.

Applen katseenseurantapatentti

Esimerkki siitä, miten teksti muutettaisiin vaikeaselkoiseksi. (Image credit: Apple / USPTO)

Teknologia ei kuitenkaan muuttaisi vain muuta tekstiä tyhjäksi, vaan esitelty metodi olisi järjestellä kirjaimet uusiksi siten, ettei sanoissa olisi enää järkeä. Siten ulkopuolisten toimijoiden olisi vaikea seurata, missä ruudulla on luettavaa tekstiä.

Vastaavasti teknologia muuttaisi sekoitetun tekstin sitä mukaa oikeaksi ja jo luetun sekoitetuksi, kun käyttäjän silmät etenevät kappaleesta toiseen. Ainakin teoriassa tämän pitäisi johtaa sujuvaan lukukokemukseen käyttäjälle ja vaikeuttaa kaikkien muiden nuuskijoiden lukemista ruudun ulkopuolella.

Teknologia itsessään vaatisi tosin äärimmäisen tarkan katseenseurannan, jota Applen nykyisissä laitteissa tuskin vielä on.

Yhtiön Face ID:n avulla Apple on kuitenkin likempänä kokeilla jotain vastaavaa kuin monet sen kilpailijoista, joten salausteknologia saatetaan nähdä yhtiön laitteissa joku päivä.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.