Tuleva Nvidia RTX 4090 saattaa olla odotettua tehokkaampi

Nvidia GeForce RTX 3060 Ti mustaa taustaa vasten
(Kuva: Nvidia)

Nvidian uusi GeForce RTX 4090 -näytönohjain saattaa olla odotettua nopeampi, jos tuoreisiin huhuihin on uskominen. Lisäksi olemme kuulleet, että yhtiö on joutunut muuttamaan julkaisusuunnitelmaansa jälleen kerran.

Uudesta vuodosta vastaa luotettava "kopite7kimi", jonka mukaan yhtiön Lovelace-lippulaivasarjassa olisi tehty pieni parannus lopulliseen myyntiin saapuvaan tuotteeseen. Hänen mukaansa RTX 4090:ssa olisi aiemmin odotetun 16 128 CUDA-ytimen sijaan 16 384 CUDA-ydintä. Tällöin näytönohjaimessa olisi kaksi ylimääräistä streaming multiprocessor -suoritinta nostaen kokonaismäärän 128:aan.

Huhuun kannattaa tosin suhtautua varauksella, kuten aina.

See more

Ydinten lukumäärän osalta kasvua ei ole tapahtunut hirveästi, mutta ainakin teoriassa sen pitäisi antaa RTX 4090:lle aavistuksen enemmän raakaa tehoa. Tulevan näytönohjaimen odotetaan jo entuudestaan olevan huikea parannus edeltäjäänsä RTX 3090:aan verrattuna.

Julkaisusuunnitelman muutoksesta huhuilee puolestaan YouTube-kanava RedGamingTech, jonka mukaan viimeisimmät spekulaatiot julkaisuaikataulusta pitävät paikkaansa. Sivun omien lähteiden mukaan Lovelace-lippulaivamalli julkaistaisiin syyskuussa, mitä seuraisivat RTX 4080:n julkaisu lokakuussa ja 4070:n julkaisu marraskuussa.

Viivästymisen taustalla on RedGamingTechin mukaan se, että Nvidia haluaisi antaa enemmän aikaa nykyisten RTX 3000 -sarjalaisten varastontyhjennykselle ennen kuin RTX 4000 -mallit tuotaisiin kauppoihin.


Onko AMD:n aika olla huolissaan?

Aiempien huhujen mukaan RTX 4090:n julkaisuikkunaksi on uumoiltu elokuuta, joka on aina tuntunut melko optimistiselta arviolta. Meidän mielestä kuulostaa lisäksi uskottavalta, että Nvidia haluaisi myydä vanhan varaston pois ennen uusien saapumista.

Mutta jos tuorein huhu todella pitää paikkaansa, silloin väitetty RTX 4000 -sarjalaisten julkistus heinäkuun puolivälissä ei välttämättä pidä paikkaansa. Pelkkä julkistus saisi monet nimittäin hylkäämään ostoaikeensa nykyisen raudan suhteen ja odottamaan uusia malleja.

Kannattaa silti muistaa, että kaikki yllä oleva on puhtaasti spekulaatiota, eikä Nvidia ole vahvistanut mitään virallista Lovelace-malliensa suhteen. Kopite7kimi on tosin ollut usein vuodoissaan oikeassa, ja hän on aiemmin väittänyt, että RTX 4090 voisi olla jopa kaksi kertaa tehokkaampi kuin RTX 3090. Myös tuorein CUDA-vuoto viittaisi korkeaan suoritustehoon.

Toinen positiivisempi vuoto saapuu RedGamingTechin suunnalta, jonka mukaan tulevat mallit eivät sittenkään vaatisi kuin 450 W tehon koneelta. Aiemmin uusien mallien väitettiin vaativan jopa 600 W TDP-arvot, mikä olisi merkittävästi korkeampi kuin nykyisissä malleissa.

Nvidian ja AMD:n välisessä sodassa jälkimmäinen tuntuisi tosin saavuttavan tehokkuuden suhteen etulyöntiaseman. AMD juhlisti hiljattain RDNA 3 -näytönohjainten energiatehokkuuteen tehtyjä parannuksia, joita olisi paranneltu jopa 50 % verrattuna RDNA 2:een.

Ottaen huomioon, kuinka järkyttävän korkeiksi tulevien näytönohjainten virrankulutuksen on väitetty nousevan, energiatehokkuus saattaa hyvinkin nousta tulevan sukupolven tärkeimmäksi tekijäksi. 

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti