Telian 5G-verkot Pohjoismaissa tukevat nyt roamingia
Laajennetaan myöhemmin muihin maihin
Telia on ilmoittanut asiakkaidensa voivan käyttää jatkossa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa roamingia myös yhtiön omissa 5G-verkoissa.
Verkkovierailu on tarkoitus laajentaa aikanaan myös Tanskaan, Viroon ja Liettuaan, kunhan kaupalliset 5G-verkot lanseerataan ensin näihin maihin.
”Matkustamista on tällä hetkellä rajoitettu koronan takia. Luomme kuitenkin jo perustaa tulevaisuudelle käynnistämällä 5G-roamingin Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä. Haluamme tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen riippumatta siitä, missä maassa he vierailevat”, sanoo Telia Companyn roamingista vastaava Thomas Moe.
Telia käy parhaillaan sopimuksia myös kansainvälisten operaattoreiden kanssa, jotta yhtiö voisi tarjota 5G-roamingin myös muualle ulkomaihin matkaaville asiakkailleen.
- Tässä ovat markkinoiden parhaat 5G-puhelimet
- 5G-verkot kattavat Suomessa jo yli miljoona asukasta
- Nokia on tuomassa markkinoille yhtiön ensimmäistä 5G-puhelinta
Kohti tulevaisuutta
Suomessa 5G-verkot kattavat jo 25 paikkakuntaa ja yli miljoona asukasta muun muassa Helsingin, Espoon, Tampereen ja Jyväskylän alueella. Verkon katealuetta laajennetaan koko ajan.
Telian lisäksi 5G-verkkoja rakentavat Suomessa myös Elisa ja DNA.
5G-verkot takaavat entistä nopeammat ja viivettömämmät yhteydet, jotka mahdollistavat muun muassa entistä paremmin esineiden internetin käyttöä maailmalla. Tämän lisäksi paremmat yhteydet näkyvät luonnollisesti nopeammissa latauksissa ja sulavammassa verkkokäytössä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.