Spotify poisti viimein aktiivikäyttäjiä ärsyttäneen kappalekaton

spotify
(Kuva: Spotify)

Musiikkia aktiivisesti kuuntelevat saivat ilouutisia, kun Spotify ilmoitti poistaneensa biisien enimmäismäärän kokoelmista. Vastaisuudessa listalleen voi kasata juuri niin paljon kappaleita ja levyjä kuin vain mieleen juolahtaa.

Aiemmin omaan kokoelmaan saattoi lisätä enintään 10 000 kappaletta. Vaikka määrä on melkoinen, tuli raja monille levykokonaisuuksia lisänneille nopeasti vastaan.

Kun kokoelma saavutti 10 000 kappaleen rajan ennen päivitystä, ilmoitti Spotify kokoelman täyttymisestä. Tuolloin ainoa vaihtoehto kokoelman kartuttamiseksi oli poistaa kappaleita tai levyjä listalta.

The Verge kertoo käyttäjien toivoneen rajoituksen poistoa jo pitkän aikaa, vaikka suurimmalle osalle rajapyykki onkin ollut utopiaa. Tutkimusten mukaan vain alle prosentti käyttäjistä on yrittänyt lisätä yli 10 000 kappaletta kokoelmaansa.

Aivan kaikki eivät kuitenkaan hypi vielä riemusta. Spotifyn ilmoituksen mukaan esimerkiksi puhelimeen voi ladata edelleen vain tutut 10 000 kappaletta, minkä lisäksi soittolistojen kattoraja on pysynyt ennallaan.

Mikäli huomaat kirjaston täyttyvän edelleen 10 000 kappaleen kohdalla, hätä ei ole tämännäköinen. Kattoa nostetaan porrattain käyttäjille, joten toimenpiteessä voi kestää hetken aikaa. Musiikin suoratoistopalvelulla on nimittäin viimeisimmän tiedon mukaan noin 286 miljoonaa käyttäjää.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.