Sony WF-1000XM5 -kuulokkeiden muotoilu ja ominaisuudet vuotivat julki

Sony WF-1000XM5 earbuds: a leaked image on white background
(Kuva: The Walkman Blog (Ascariss))

Sonyn on odotettu jo hyvän aikaa valmistautuvan odotettujen Sony WH-1000XM5 -kuulokkeiden julkaisuun. Tuorein tietovuoto paljastaa täysin langattomien nappikuulokkeiden ominaisuudet, mikä viittaa lähestyvään julkistukseen.

The Walkman Blog julkaisi sekä kuvat että tekniset ominaisuudet tulevasta mallista. Jälkimmäisen perusteella nappeja on helppo vertailla edeltävään Sony WF-1000XM4 -malliin sekä myynnissä niin ikään olevaan tuoreeseen Sony WF-C700N -vaihtoehtoon.

Vuodon takana oleva Ascariss kertoo saaneensa tiedon, jonka mukaan malli esitellään viimeistään kesäkuun 9. päivä, joten virallista tietoa saatetaan hyvinkin kuulla näillä näppäimillä. Tätä sekä ominaisuuslistaa ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu, joten suunnitelmat voivat hyvin muuttua tai olla virheellisiä.

Julkaistut kuvat eivät esittele nappien latauskoteloa, mutta tästä saimme esimakua taannoisessa vuodossa.

Alla oleva vertailutaulukko on lähteen mukaan tarkoitettu Amazonin käyttöön.

Muutoksia koossa muttei akkukestossa

Sony WF-1000XM5 earbuds on the far right of a Sony earbuds comparison sheet, leaked

(Image credit: The Walkman Blog (Ascariss))

Mitä vuodon perusteella voidaan sitten päätellä? Vahvistamattomien tietojen mukaan kuulokkeet painavat vain 5,9 grammaa per kappale, minkä lisäksi kotelo asettaa vaakalukeman 39 grammaan. Tämän perusteella kotelo olisi kaksi grammaa kevyempi kuin edeltävän XM4-mallin suoja. Merkittävämpää on kuitenkin nappikuulokkeiden keventynyt rakenne, sillä tiedon perusteella kumpikin ämyri oli 1,4 grammaa edeltäjäänsä kevyempi. Väitettä tukee aiempi vuoto, joskin senkin takana on The Walkman Blog.

Taulukone perusteella mukana on muun muassa multipoint-tuki korkearesoluutioiselle langattomalle äänelle, vastamelutoiminto, kosketuspainikkeet sekä Sonyn PreciseVoice Pickup -ominaisuus. Viimeksi mainittu mahdollistaa mikrofonien suuntautumisen ihmisen suuta kohti, mikä mahdollistaa kirkkaamman ja tarkemman puheyhteyden.

Sen sijaan käytettävästä Bluetooth-yhteydestä ei hiiskuta sanaakaan. Aiempien tietojen mukaan käytössä on kuitenkin uusi Bluetooth 5.3, mikä olisi parannus WF-1000XM4:n Bluetooth 5.2 -teknologiaan. Niin ikään koodekkituesta, kaiutinelementeistä sekä IP-luokitus jäävät tältä erää mainitsematta.

Väitteen mukaan malli tarjoaa 24 tunnin akkukeston. Lukema on identtinen edeltäjän kanssa, joka jaksaa kuulokkeilla kahdeksan tunnin ajan ja latauskotelon avulla 16 lisätunnin verran. Akkukeston pysyminen ennallaan kaksi vuotta sitten julkaistuun malliin nähden on pettymys, joskin latausnopeudessa näyttäisi olevan petrausta. Pikalatauksen luvataan tarjoavan vain kolmessa minuutissa tunnin verran käyttöaikaa. XM4:n tapauksessa tunti vaati viiden minuutin odottelun.

The Walkman Blog kertoo WF-1000XM5:n hyödyntävän samanlaisia silikonitulppia kuin XM4:kin. Tämä ei todennäköisesti ole monelle merkittävää, mutta joka tapauksessa vanhat tulpat käynevät siis vastaisuudessakin.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti